Millainen sinä olit lapsena?

Mitä jos me kaikki oltaisiin kuin lapset? Innostuttaisiin jokaisesta pienestäkin asiasta, huudettaisiin kovaan ääneen ja juostaisiin joka paikkaan. Oltaisiin intoa täynnä. Itkettäisiin silloin kun itkettää ja näytettäisiin tunteemme. Nauraisimme paljon ja tehtäisiin niitä asioita mistä me nautitaan.

Niin, eikai siitä tulisi oikein mitään. Liikaa tunteiden sekasortoa ja juoksevia ihmisiä ympäriinsä. Huutoa ja kyyneliä kun ei saakkaan karkkipussia heti kun tekee mieli ;)

IMG_4560 IMG_4562

IMG_4564 IMG_4566

Lapsena söin katkarapuja suoraan pakkasesta. Sellaisesta arkkumallisesta ja suuresta. Kiipesin hakemaan ja söin ne jäisinä lattialta. Kakkarapapuja, kuten itse lausuin silloin. Söin ensimmäisenä pihvini kaksi vuotiaana. Isin kanssa kaksin ravintolassa ja ihan oma iso pihvi. En tiedä söinkö kokonaa, sitä tarina ei kerro. Lapsena olin pieni ja pyöreä, ruoka taisi maistua aina. Heittelin sitä laitaseltani, mutta osa taisi mennä suuhunikin saakka. Kävelin joka paikkaan varpaillani, siitä syynä vahvat pohkeet. Oikeasti en kyllä tainnut olla ihan pieni. Syntyessä nelisen kiloa. Jaloissani oli voimaa ja olin sellainen pikkuruinen michelin ukko taapertaessani paikasta toiseen. Pehmeäkin. Ei sattunut kaatua.

Lapsena huusin kovaa, en ollut koskaan hiljaa. Suutuin äänekkäästi, mutta pian olin jo unohtanut syyni ja nauroin kovaan ääneen. En tuntenut pitkää vihaa. Itkin äänekkäästi ja nauroin myös kun siltä tuntui. Hykertelin. Iloisitsin pienistä asioista, myös surin niitä suureen ääneen. Lapsena taisin olla oma aito itseni, heijastus omista vanhemmistani. Rakastettu ja sylissä pidetty. Siinä syy hymyyni kuvissa. Olin onnellinen pieni punkero.

IMG_4563

Katselin kuvia vanhoista albumeista, kun etsin tiettyä kuvaa korttiin. Oli otettava muutama kuva tännekin jakoon, kun itselle heräsi niin lapsettava fiilis. Lapsena taisin olla oikestaan aika samanalainen kuin mitä olen tänäkin päivänä. Ainut että oon oppinut pientä itsehillintää ja jokapaikassa ei voi huutaa kurkkusuorana. Olen myös vähän hujahtanut pituutta, eikä jalan koko ole enää ihan noin pieni. Eikä voi kävellä joka paikkaan päkiöillä, se voisi aiheuttaa pientä hilpeyttä. Katkarapuja syön kyllä suoraan pakkasesta ja pihvi maistuu vaikka joka päivä. Mihis sitä lapsena opituista tavoistaan pääsee ;)

Millainen sinä olit lapsena? :)

10 thoughts on “Millainen sinä olit lapsena?

  1. Marissa, sun blogi on niin paras!

    Koska olet aito ja hauska, suorastaan ihana vaikka en sua tunne. :P Et esitä mitään.

    Sä oot varmaan ainoa bloggari, jota voisin käydä moikkaamassakin jos tapaisin livenä.

    Tääkin postaus – tuli hyvä mieli.

    Terv. Eräs pitkäaikainen lukija pohjoisesta

    Tykkää

  2. Ihana Marissa :) Sut tunnisti tosi hyvin lapsuuskuvista, silmät on samanlaiset vekkulit, aurinkoiselta näytät kuten nykyäänkin :) Mä olin lapsena kiltti ja hyväkäytöksinen, pääosin totteleva vaikka pari luunappia ja tukkapöllyä taisi tulla saatuakin (siihen aikaan oli normaalia), mutta opin kerrasta. Olin äärettömän utelias (mitä olen edelleenkin), puhelias, ja mulla oli villi mielikuvitus. Piirtelin ja taiteilin, tanssin ja lauloin paljon ja tykkäsin esiintyä ja hauskuuttaa muita. Mun mielestä olen edelleen samanlainen, ja kyllä ne monet piirteet näkyi ihan lapsesta asti :)

    Tykkää

    1. Ihana olet itse, aina puhumassa niin nätisti kaikesta mitä kirjotan. Voi sinua :)

      Voin kuvitella sun kertomastasi millanen oot ollut, utelias ainakin, koska oot aidosti kiinnostunut meidän muiden jutuista. Se on ihanaa. Varmasti myös juuri sitä, mitä blogissasikin tuot ilmi. Pysytään me pirteinä ja iloisina, sitä tähän maailman kaivataan! :)

      Tykkää

  3. Hauska tuo vauvakuva sairaalasta juuri kun olit postannut tuosta tukka-asiasta: sulla on ollut jo vastasyntyneenä melkoinen hiuspehko! Ja tosiaan iloisesti tuikkivat silmät ja leveä hymy jo lapsena.

    Mä puolestani olin lapsena voimakastahtoinen ja temperamenttinen. Sittemmin olen sun tavoin oppinut, ettei aina sovi huutaa kurkku suorana ja myös sen, ettei sovi jyrätä toisten yli, vaikka nämä eivät pystyisikään panemaan minulle vastaan. Näin jälkikäteen ajaltetuna jopa vähän ihmetyttää, että mulla on aina ollut paljon ystäviä, kun olin lapsena tosiaan melkoinen jyrä. Hiljaiseksi ja kiltiksi mua ei olisi voinut kutsua hyvällä tahdollakaan. Vaikka en mä nyt kai mitenkään pahantahtoinen ollut (ja tottelin kyllä vanhempiani ja opettajia, ainakin yleensä…), mutta sanotaanko, että olin erittäin tarmokas ja mulla oli oma vahva näkemykseni asioista.

    Tykkää

    1. Hih, niin totta. On ollut aina paljon hiuksia, sitä en tainnut sanoakaan. Synnyin pää täynnä mustaa hiusta, sitä oli jo silloin paljon. :)

      On mahtavaa, miten sitä huomaa myöhemmin itsestään uusia piirteitä ja jopa ihmettelee, että miten sitä nyt olikaan sellainen ja sellainen. Toisaalta ei ne luonteenpiirteet niin vaan katoa, ehkä vaan vähän muuttaa muotoaan. Itsekin oon oppinut aika paljon kärsivällisyyttä tässä vuosien aikaan, enää ei tartte olla niin temperamenttinen kun lapsena :D

      Tykkää

  4. Tulipa flashbackeja lapsuudesta noita kuvia katellessa. <3 Olit aivan yhtä valloittava persoona jo silloin. :) Terveisin yksi ikävöivä lapsuudenystävä maailman toiselta puolelta.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s