Näin aloitat energisen viikon!

Puhuin teille pari päivää sitten siitä, miten elämä ilman urheilua on alkanut tuntua vähän liian laiskalta ja olo ei ole enää niin energinen kuin ennen. Ilmassa on ehkä ollut jopa pientä masistelua, kun ei pääse enää samalla tavalla liikkumaan ja se kaikki ikävä energia jää sisälle vellomaan. Täytyy ehkä vetää vähän sanoja tässä takaisin ja todeta, että ihan hyvin sitä energiaa näyttäisi sittenkin löytyvän. Selän kivut on tulleet lähes jäädäkseen ja liikunta on vähentynyt, mutta kuulkaapa kun tajusin tänä aamuna, että mullahan on kaikki elämässä juuri nyt tosi hyvin. Aloitin aamun ihan älyttömän energisoivassa seurassa ja loppupäivä meni niin hyvillä mielin, että oon vieläkin ihan täynnä energiaa. Älytön olo! Oltiin Monnan ja Ainon kanssa aloittamassa viikko aamiaisella pienessä kahvilassa Töölössä ja olin jo aamulla herätessäkin ihan liian innoissani. Meidän viimeisestä aamiaishetkestä kun on jo pitkä aika Monnan kanssa ja Ainon kanssakin nähtiin aivan liian pitkä aika sitten viimeksi. Tai no perjantainahan me Ainon kanssa viimeksi nähtiin, mutta eikös siitä oo jo ikuisuus!? ;)

Aamiaiselta suuntasin tietenkin suoraan töihin. Oli siinä ihmisillä taas ihmeteltävää, kun ilmapiiri oli vähän vaisu harmaan sään takia ja muutenkin taisi porukkaa vähän väsyttää, enkä itse voinut peittää iloani millään. Naureskelin kovaan ääneen ja intoilin alkavaa viikkoa kauhealla kestohymyllä. Joka muuten vieläkin on päällä. Ne muut ei tainneet aloittaa aamuaan hyvässä seurassa aamiaisella, koska muuten niitäkin olisi hymyilyttänyt enemmän. Mikä huono päivä tää maanantai muka on? Miksi sitä aina haukutaan ja kaikki näyttää niin väsyneiltä? Viikon paras päivähän tämä on, kun on kaikki kivat päivät viikosta vielä edessä ;)

IMG_3829

IMG_3836
Ihana pikkuinen Monna ja jäätävän iso aamiaislautanen. Hihi. :D

IMG_3834

Viikko alkoi nyt niin isolla energiaboostilla, että en malta millään olla paikoillaan. Töiden jälkeen kävin vielä moikkaamassa Petraa kahvitellen ja ei kyllä voi maanantai paremmaksi muuttua. Vaikka puhuttiin aika vakavia aiheita sen neidin kanssa ja mietittiin monta ikävää asiaa, niin siltikin mulla on vain ja ainoastaan hyvä olo. Hyvä olo siitä, että on joku jolle puhua luottamuksella ja tietää, että se ihminen myös tuntee samoin musta itsestäni. Luottaa muhun ja jaksaa käydä mun kanssani päivästä toiseen kahvittelemassa, vaikka tuskinpa mun jutut paljon kiinnostavammaksi muuttuu. Yhtä tyhmiä vitsejä kerron aina ;) Olikin ihana kahvihetki ja nyt on mukava viettää loppuilta kotona ihan hiljaa ja ilman mitään turhia hölinöitä. Oon tainnut puhua koko päivän ihan suuni puuduksiin ja nauranut kurkun kipeäksi, joten nyt menen saunaan ja hiljenen hetkeksi.

Jos siis tahdotte paljon hyvää energiaa ja hyvää mieltä alkavaan viikkoon, sopikaa aamiaistreffit. Hyvällä porukalla treffit kahvilaan aamuksia viikon alkuun. En tiedä toimiiko teille aamiashetki maanantaina kello 7:30, mutta meille se toimi todella hyvin. Hahaa, voi sen kai vähän myöhemminkin aloittaa. Kaikki oli pirteänä paikalla ja minäkin joka luulin paniikissa olevani ihan myöhässä, olinkin ainut joka oli ajoissa. Oli aivan ihana aamun alku tänään ja siitä ei voi kuin kiittää mun seuralaisiani, jotka teki tästä viikosta jo nyt ihan parhaan. Ennen kuin hehkutan tätä päivää aivan liikaa, taidan todella lähteä sinne saunaan istumaan ja pohtimaan ihan itsekseni tätä mun onnellista oloani ja hyvää mieltäni. Joskus sitä vaan tajuaa, että iloa löytyy juuri sieltä, mistä sitä pitäisikin etsiä. Ehkä ilman urheiluakin voi elää, mutta ilman ystäviä olisin kyllä aivan pulassa. Asiat siis tärkeysjärjestykseen ja nyt keskittyminen niihin asioihin, mihin pystyy. Eli siis tällä hetkellä enemmän ihmisiin kuin omiin suorituksiin lenkkipolulla. :)

Näyttökuva 2014-8-18 kello 18.42.56
Mulla on aina tällänen kestokiinalaishymy päällä. Viirut silmien tilalla kun innostun täysillä :D

Energistä viikon alkua! Nautitaan toistemme seurasta ja hankitaan energiaa toisistamme! Näemmä sitä hyvää oloa saa myös muista asioista kuin vain urheilusta. Nimittäin ystävistä. Kiitos Monna, Aino ja Petra. <3

14 vastausta artikkeliin “Näin aloitat energisen viikon!

  1. Ihanat te! Kaikki mimmit yhtä aurinkoa :) Mä en ymmärrä miksi ihmiset on niin ärrimurreja aina maanantaisin, musta on ihana aloittaa aina uusi viikko vaikka vähän väsyttäisikin ja kuten sanoit, kaikki kivat päivät on vielä edessä ;) Se on vaan asennekysymys sanon minä!

    Tykkää

    1. Asenteesta se onkin kiinni.. ehkä mullakin joskus on maanantaisin väsy, mutten vaan myönnä sitä. haha. Noei, en kyllä muista yhtäkään maanantaita että ois ollu ikävä herätä. Viikon alku on paras :)

      Tykkää

  2. Oli niin ihana aamu!! Mullakin ihan superina energiaa vaikka sattui vähän tyhmä juttu ton aamiaise jälkeen, ni ei lannistanut kun oli niin hyvä mieli teistä!! <3 Pian uusiks! Love you! <3

    Tykkää

  3. Viikolla herätys 05:20 x 5. Kahvit naamaan, samoin meikit. Hiuksiin lakkaa ja vanhempi lapsista ylös; hänelle vaatteet, aamiainen, hiukset kiinni –> kouluun.sit nuorempi lapsista on siinä välissä jo huutanut ”äiti” x 100. Hänelle vaatteet, hammaspesu. Sitten äkkiä auto tulille ja kohti päiväkotia, siellä n.klo 07:15. Ei muutaku moro ja matka jatkuu kohti työmaata. Siellä klo 15.15 saakka, sama show toisinpäin kuin aamulla. Siinä välissä itse treenit, pyykit ja ruuat koko porukalle. Mies lähtee omiin treeneihin ja kohta jo lamput sammuu. Ja kyllä muakin hymyilyttää siinä missä muitakin pirteitä ihmisiä, enkä vaihtais elämääni mihinkään!

    Tykkää

    1. Toi on oikea asenne! Kaikki on omista valinnoista ja asenteesta kiinni. Toinen ei välttämättä osais olla noin positiivinen kuin sinä, vaikka oliskin itse tehnyt valintansa perheen suhteen. Ties miten itse sitten muutun joskus, kun on lapsikatras ja pitäis aina jaksaa pysyä ilosena :D Toivotaan, että sama jatkuu läpi vuosien.

      Hyvä Ninnu, tästä tuli hyvä mieli! :)

      Tykkää

  4. ootko sä aina ollut noin iloinen ja aidosti onnellinen, pirteä ja naurava ja kaikkihymyilevä? :D mietin vaan et jos sulla ois jotain sellaista et miten sä ite muutit ajattelutapaas ja nyt oot onnellinen, tai mitä elämässäs tapahtu niihin aikoihin?

    mulla ei itsellä oo kamalasti ystäviä, mut pienistä peloista huolimatta ajattelin kysyä erästä mun ystävää aamupalalle sunnuntaina. jos ei muuta niin meille kotiin :) en oo koskaan nähnyt ystäviä suoraan aamupalan merkeissä, se on ollut eriasia jos on yökyläilty ja mun vanhemmat on loihtinu meille brunssin. kiitos siis, sain intoa ja iloa mun elämään tästä postauksesta – sitä ei hirveästi mistään tule kun on mielenterveysongelmia joten lisää näitä tälläisiä postauksia <3 saa taas voimaa jatkaa!

    Tykkää

    1. Oon tainnut aina olla tosi aidosti onnellinen silloin kun sitä olen ollut ja myös ilot on tulleet mulle tosi herkästi. Nautin pienistäkin asioista ja näin on kyllä ollut aina.. Siltikin mulla vaikuttaa ehkä nuoruusiän vaikeat vuodet, kun olin pahasti masentunut. Silloinkaan ei ulospäin näkynyt se huonosti voiva sisin, mutta itse voin kyllä tosi tosi huonosti. Tiedän siis mistä puhut, kun mieli ei voi hyvin. Niistä oloista kun on päässyt yli, niin ei voi muuta kuin hymyillä. Kyllähän elämässä aina tulee ikäviä asioita vastaan, mutta masennuksesta kun on selvinnyt, niin elämästä ei oikein osaa löytyää liikaa negatiivista. Tietää, että kaikki on hyvin ja kunhan van pitää ne ajatukset itse positiivisina niin jaksaa.

      Tsemppiä sulle tosi tosi paljon mielialaan ja jaksamiseen! Tiedän tasantarkkaan mitä on voida huonosti, eikä nouseminen ole helppoa. Lupaan kuitenkin, että kun sieltä nouset niin oot oikeasti entistä vahvempi. Elämä on paljon helpompaa eikä niin jaksa välittää pikkuasioista. Ehkä sullekkin löytyy sitten jatkuva hyvä mieli ja olo? Toivon niin <3

      Tykkää

  5. siis aivan IHANA teksti!! tuli hyvä ja toiveikas mieli tätä lukiessa :D on totta että ystävät antaa niiiin paljon. liikunta on tärkeää mutta sitä ilmanki voi pärjätä, ilman kavereita taas ei. liikuntalajina tanssiminen on ihanaa koska sitä tehdään ryhmässä! siinä saa olla ihmisten keskellä ja nauttia kun keho pistää parastaan. ja jos keho ei toimi niin sitä suuremmalla syyllä juuri ystävien ympäröimäksi :) kiitos jälleen marissa!

    Tykkää

    1. Kiitos Mandi, loistavaa jos mun fiilis tarttui sinne. Se oli tarkotuskin ;)

      Tässä just haaveilen tanssitunneista ja mietin tuntivaihtoehtoja. Jos ei selkä kestä, niin riittää se haaveilukin. siitäkin tulee yllättävän hyvä mieli :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s