Kirje viiden vuoden päähän!

Täytin viime vuonna 25 vuotta ja tarkoitukseni oli jo silloin kirjoittaa tämä kirje. Tahdoin kirjoittaa itselleni talteen sanoja, jotka mahdollisesti avaisin luettavaksi vasta viiden vuoden päästä. Sellaisia sanoja, joita katsoisin silloin ihmetellen. Ehkä jopa ihaillen omaa henkistä kasvuani ulos niistä ajatuksista. Toivottavasti ainakin niin. Mietin kymmentäkin vuotta, mutta se on jo toisaalta niin pitkä aika, että ehkäpä viiden vuoden päästä voin jo kirjoittaa jonkin uuden kirjeen. Vai kirjoittaisinko ehkä kaksi kirjettä, toisen sinne vasta kymmenen vuoden päähän? Eiköhän sitä asiaa tule aina riittämään ja asenteet ehtii jo vuodessakin muuttua niin paljon, että kyllä siinä luettavaa riittää.

Viisi vuotta onkin yllättävän pitkä aika. Olen asunut omassa kodissani pian viisi vuotta ja olen sen viiden vuoden aikana tehdä vaikka ja mitä. Tyhmyyksiä, mutta myös onneksi ihan fiksujakin juttuja. Ainakin kovasti yritän uskotella itselleni niin ;) Jokainen vuosi on tuonut jotain lisää. Kun olin ennen syntymäpäiviäni lehtihaastattelussa, jossa tuli puheeksi syömishäiriöt ja se, miten olen siitä parantantunut, sain vielä lisää ajatuksia kirjoituksiini. Haastattelija kysyi, että miten olen oppinut olemaan itseeni tyytyväinen ja tärkeintä, miten olen pysynyt terveenä? Menin hetkeksi aika hiljaa, koska tajusin vihdoin sen, mitä on aina toitotettu nuoresta saakka; tarvitaan aikaa. Typerä aikuisten lause, johon on niin vaikea uskoa. Koska, kaikkihetinyt. Niin sitä on tarvittu tähänkin asti. Aikaa, että antaa itselleen oikeuden olla oma arvokas itsensä eikä hae hyväksyntää aivan väärien keinojen kautta. En tahtoisi kenenkään nuoren kuluttavan aikaansa turhaan ulkonäön miettimiseen, koska elämässä on niin paljon kaikkea muutakin. Vaikkakin sitä ajatusta oli nuorempana vaikea ymmärtää kun elämä oli muutenkin yksi kaoottinen iso sotku, välillä on vaikea muistaa sitä tälläkään hetkellä. Ulkoapäin kun tulee kauheita paineita on fitti ja treenattu, vaikka ei se ole elämästä koko totuus. Ei edes pieni osa sitä. On elämässä muutakin kuin lihasmassa ja rasvaprosentti. Uskotko?

Tähän aiheeseen sivuten teinkin viimeisen tekstini koskien fitness huumaa ja yltiöpäistä treenausta. Se kun on tällä hetkellä vähän liiankin kuumaa kamaa ja ihmisillä (itsellänikin) helposti hämärtyy raja terveellisen ja yliterveellisen välillä. Joku siellä jo kommentoikin, että ortoreksia on ihan normaali tapa elää, eikä sitä pidä ihmetellä. Noh, sanotaanko, että tuon kommentin jätin ihan omaan arvoonsa ja luultavasti vielä kirjoitan aiheesta ihan oman tekstinkin. Jos jonkun mielestä on tervettä ajatella ruokaa päivästä 90 prosenttia ja saman verran sitä, että miten sen ruoan kuluttaa pois, on hieman ehkä hakoteillä. Ei se ole normaalia millään tapaa. Itse onneksi tiedän millaista elämä silloin on. Kamalaa. Siksi en ikinä enää aio palata siihen tapaan elää vaan tahdon pysyä tässä jo hyväksitodetussa vähän rennommassa tavassa olla. Mieluummin olen ihan tavallinen pulliainen kuin yritän liikoja. En ole pelkkää lihasta, mutta en siltikään ole sen huonompi tai parempi ihminen kuin muutkaan.

IMG_1750
26 vuotiaana näytän tältä. Ehkä viiden vuoden päästä näytän yhä samalta? ;)

IMG_1745

Entä jos sinä vielä mietit ihan samoja juttuja ja olet miettinyt jo pitkään? Mitä sanoisin itselleni kymmenen vuotta sitten jos kohdattaisiiin? Älä hyvä tyttö välitä muiden mielipiteistä. Älä katso mikä muiden mielestä on oikea ulkonäkö, äläkä ainaakaan anna niiden päästä ihon alle. Ole rento. Ole avoin uusille asioille. Älä anna kenenkään käyttää sinua hyväksi, vain sen takia, että olet kiltti ja tunnollinen. Kieltäydy joskus. Älä tee vain töitä, anna myös aikaa itsellesi. Liiku ja urheile, mutta tee se tasapainossa muun elämän kanssa. Älä urheile jot et jaksa, nuku mieluummin vaikka väkisin. Älä alistu uskomaan, että olet vääränlainen, älä katso peiliin jos olet noussut aivan väärällä jalalla. Älä tee mitään väkisin. Anna itsellesi aikaa ja opettele pikkuhiljaa pitämään itsestäsi. Koska arvaa mit, kun itse pidät itsestäsi, silloin muutkin pitävät sinusta entistä enemmän.

Mitä sitten tahdon sanoa itselleni viiden vuoden päähän? Samat asiat kuin edellä. Samoja arvoja, joita tahdon noudattaa, että elämä on normaalia ja tasapainoista. Varmaan moni tuhahtelee kun lukee tälläisä itsestäänselvää lässynlää tekstiä, joka voi jollekkin olla pelkkää soopaa. Mutta kun ei se ole, eikä monikaan tule oikeasti miettineeksi näitä asioita tosissaan. Eikä kaikkien tarvitse, koska osa meistä on niin vahvoja, ettei mikään iske vaikka kuinka lyötäisiin alasimella otsaan. Toisista kasvaa heti alkuun itsevarmempia kuin muut, eikä sille voi mitään. Hyvä teille, itse en ole osannut oikaista tietä onneen, vaan on pitänyt kasvaessa oppia se. Opetella tarkkaan, että mitä pitää tehdä jotta voi hyvin. Ja nyt minä kuulkaa osaan sen homman. 26 vuotiaana vihdoin ja kyllähän siitä ehtii nauttia vielä vuosia! :)

Mitä sitten kirjeeseeni kirjoitin? Viiden vuoden päästä toivosin esimerkiksi, että olisin vieläkin vahvempi kuin mitä nyt olen. Toivoisin kovasti löytäneeni sellaisen ”oman suunnan” jota pitkin kulkea ja että olisin tavoittanut sen mitä etsin. Koska kyllä, minäkin tunnen koko ajan etsiväni jotain. Kun ei ole omaa oikeaa ammattia opiskeltuna, niin olen välillä vähän hakusessa sen kanssa mitä oikein olen. Ehkä viiden vuoden päästä olen jossain siellä, minne tällä hetkellä kaipaan. Viiden vuoden päästä uskon, että olen perheeni kanssa, mulla on mahdollisesti jo lapsi ja kiva yhteinen ja vauhdikas arki. Oho, johan siinä on jo paljon toiveita niin lyhyen ajan sisällä toteutettavaksi. Tahdon mennä paljon, liikkua vapaasti ja tehdä kaikenlaista ihanaa joka päivä. Tahdon nauttia normaalista arjesta ja välillä keksiä jotain huisin jännää joka väsyttää mut taas viihtymään kotioloissa. Talvisin toivon, että edelleen käperryn kotiin, mutta toivon myös olevani hieman aktiivisempi kuin nykyään. Talvella kun tulee vain nyhjättyä helposti kaikki illlat treenin päälle sohvalla. Ei huvita mennä mihinkään, kun on niin pimeää ja kylmä. Kyllä te kaikki tiedätte mistä puhun, muuten ette oo aitoja suomalaisia! ;) Siinähän niitä toiveita jo onkin aika paljon. Kaikenlaista pientä ja sitten vähän isompia juttuja. 

Oli paljonkin muita asioista, joita kirjeeseeni kirjoitin. Tein sen useassa osassa ja aina jatkoin kirjoittelua kun siltä tuntui . Useampi viikko tässä kirjoittaessa on mennyt, kun on aina välillä palannut omiin sanomisiin. Tänne en tietenkään ihan jokaista ajatustani jaa, mutta kyllä sinne eksyi useampi liuska asiaa. Toiveita, haaveita ja sitten sellaisia asioita, joita tiedänkin jo ehkä olevani viiden vuoden päästä. Minusta tämä on kuitenkin ihan kiva idea ja oikeasti harmittaa etten tehnyt samaa jo viisi vuotta sitten! Nyt olisi ollut ihan super kivaa lukea omia ajatuksiaan parikymppisenä. Okei ehkä vähän ahdistavaakin, kun sillon ei ole mennyt kovin hyvin, mutta eteenpäinhän siitä on tultu. Sellaistahan tää elämä on, että vuodet kasvattaa ja toistaalta taas eri aikakausina menee paremmin kuin toiseen aikaan. Juuri nyt mulla on aika tasapainoinen arki ja vaikka sen sujuvuutta varjostaa muutama isokin harmi, niin silti kaikki menee hyvin ja huomenna varmaan taa vielä paremmin ;)

IMG_1752
26 vuotiaana pukeudun näin ja otan itsestäni hississä selfieitä. Teenköhän niin vielä viiden vuoden päästä?

Helppohan se on tälläisistä asioista puhua, kun on itse jo ehtinyt niitä vuosia miettiä. En ole enää nuori, vaikkakin varmasti siltä näytän. Teini-iästä on aikaa jo kymmenisen vuotta ja tässä vuosien aikana on kyllä koettu aika monta muutakin ongelmaa kuin vain syömishäiriöt. Jokaiselle meille tulee eteen aikoja, joita on vaikea ohittaa ja toivon, että jokainen myös oppii niistä ajoista. Saan aika usein sähköpostia, joissa kysellään oikotietä onneen. Sellaista ei harmi vaan ole olemassa. Itselleni suurin apu on ollut aika ja tottakai se, että olen itse melko pohdiskelevaa sorttia ja tuppaan olemaan aikalailla kaikesta kiitollinen mitä elämässä tapahtuu. En kyynisty helposti, enkä sure turhia. Isoja asioita mietin sitten sitäkin enemmän ja murehdin aivan turhaan. Itsekseni. Tiedän olevani välillä hieman liiankin tunteellinen ja otan muiden huolia omakseni, mutta senkin kanssa on oppinut elämään. Pitää osata sivuuttaa ne turhat pohdinnat ja keskittyä olennaiseen. Eli ihan vain siihen omaan elämään. Kaikkien muiden elämää kun ei voi parantaa eikä jokaista voi pelastaa. Välillä omassakin on jo liiaksi töitä.

Menipäs taas höpinän puolelle koko homma. Piti vaan sanomani, että aivan liikaa tulee ajateltua turhuuksia ja aivan liikaa on tullut viimeisten vuosien aikana tuhlattua aikaa vääriin itsesyytöksiin. Olen varmasti vuoden yhteensä kuluttanut elämästäni suruun ja kipuiluun oman identiteetin selvittämisen kanssa, jos nyt näin yhteen laskee kaikki ajat. Vaikka onko se edes loppujenlopuksi turhaa? Samalla siinä on kuitenkin kasvanut ja oppinut monia asioita. Mokaillut, tehnyt vääriä päätöksiä ja väliin taas oikeita. Oppinut, miten pitää tehdä ja miten ei. Tajunnut sellaisia kikkoja elämänhallintaan, joita ei ehkä olisi osannut vielä nuorena. Tarvitaan tosiaan aikaa, että aikuistuu ja oppii ymmärtämään mitkä asiat elämässä oikeasti on tärkeitä ja mitkä kannattaa kylmästi sivuuttaa.

Tärkeää on antaa itsensä olla ihan oma itsensä. Ei mikän uimapukumalli, eikä ainakaan maailman vahvin nainen jos ei sitä ole. Olen minä ja ihan hyvä sellaisena. 

IMG_1744

Oisko sulla aikaa kirjoittaa itsellesi kirje? Tee yksi viiden vuoden päähän, yksi kymmenen. Aivan varmasti kiität itseäsi kun luet niitä vuosien päästä! Mä ainakin oon niin innoissani, että mitenköhän saan nukuttua nämä viisi vuotta kun odotan jo kirjeiden avaamista! ;) Hihih. 

5 thoughts on “Kirje viiden vuoden päähän!

  1. Ihana postaus! Tuli niin hyvä mieli :) ens viikolla täytän myös 26, niin vois kirjoittaa kirjeen, ihana idea! Myös sellaisen aarre/unelmakartan tekemistä oon miettiny :)

    En oo kauaa sun blogia lukenu, mut ehdottomast yks parhaimpia :) mahtavaa kesän jatkoa!

    Tykkää

    1. Kiitos Emma! :) ootpas hyvän ikäinen, hihi ;)

      Mulla tosiaan ois ollut toive tehdä se jo viime vuonna, mutta eiköhän tää 26 oo myös hyvä ikä tehdä se. Kiva kun oot täällä seurailemassa, tervetuloa jatkossakin!

      Tykkää

  2. Ihana idea! Tosiaan jos mietin viiden vuoden takaista itseäni niin paljon on ajatusmaailma muuttunut.

    Eksyin blogiisi kevään aikana ja olen seurannut siitä lähtien koska postauksesi ovat aina niin ihanan positiivisia ja piristäviä! Kiitos kun jaksat kirjoitella!

    http://www.karhusportscience.com

    Tykkää

  3. Muistan, että me kirjotettiin 7-luokalla kirje parin vuoden päähän. Piti kirjoittaa haaveista opiskelun suhteen, mitä valinnaisia aikoo opiskella jne. Ja sitten 9-luokalla piti lukea kirje ja katsoa, että onko ne haaveet muuttuneet mihinkään ja onko niissä omissa suunnitelmissaan tullut pysyttyä. Paitsi että meidän opinto-ohjaaja ehti vaihtua välissä ja ne kirjeet katosi, eikä koskaan päästy lukemaan :DD Mutta ideana siis ihan mainio ja tätä vois tosiaan harrastaa ihan itsekin. Minä oon vaan vähän huono odottelemaan ja lukisin sen kirjeen varmaan monta kertaa jo ennen kuin se viis tai kymmenen vuotta ois mennyt :D Tai sitten jonkun muuton yhteydessä hukkaisin sen kirjeen. Sekin on hyvin mahdollista ;)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s