Liika laihuuden ihannointi – kuinka sen saisi katoamaan?

Luuranko. Ruumis, jossa näkyy ohut nahka ja sen alta luut. Ei vartalo, vaan ruumis joka ei tunnu edes enää sykkivän elämää. Se ei hehku, eikä se ainakaan ole valoisa. Ei sen sydän jaksa. Siinä ruumiissa on kuitenkin vielä sisällä jokin. Jokin, joka ei ymmärrä enää missä on ja miksi. Se kävelee kuin etsien askeleitaan ja katsoo tyhjään. Seisoo karkkihyllyllä niin pitkään, että olen itse jo kävellyt ohi useaan kertaan. Olen valinnut omat ostokseni ja lähtenyt. Sillä on valittuna kolme karkkia pussin pohjalla, tiedän että se ottaa vielä neljännen. Olen nähnyt tämän saman monta kertaa. Sama kalpea ja suruisan näköinen tyttö, jolla vaatteet on päällä kuin lakanat ja katsetta ei voi löyttää vaikka kuinka etsii. Ei se ihminen enää taida nähdä mitään, ei se katso kuin omaan itseensä. Eikä se näe sitäkään. Kstsoo syyllistäen ja sokeana. Uskoo kai, että kaikki mitä elämässä on, on pelkkää hallitsemista. Pitää olla kevyt kuin enkeli. Sen ulkomuoto on karmaisevan hento ja on kuin se olisi kadottanut otteen elämästä kokonaan. Se tyttö on pieni kuin varpunen, mutta näkee itsessään lihavan norsun. Norsun posliinikaupassa, astumassa harhaan. Luulee, että kaikki katsoo kun se metelöi vaikka kukaan ei oikeasti edes tahdo nähdä. Ei ne uskalla katsoa. Se on pelottavaa. Se laihuus ja elämän katomainen vartalosta. Siitä tulee ruumis. Ja se ihminen hukkuu siihen ruumiiseen. 

Voisinko mä saada sen tytön vielä elämään? Voinko olla sun apuna, mä kysyn.

IMG_7856
2011 ja ylävartalon luut näkyvät aivan liikaa ainakin omaan makuun.

Kerroin teille tässä jokin päivä sitten, että mulle tuottaa suurta tuskaa nähdä jonkun kärsivän. Alun kirjoitus kertookin eräästä nuoresta naisesta, joka saa mun lähes viikoittain miettimään tätä maailmaa ja sitä miten älyttömän kylmiä me ollaan itseämme kohtaan. Tämä sama tyttö johon törmään jokus jospa usean kerran viikossa saa mut aivan tolaltani. Ekoina kertoina en niin suuresti kiinnittänyt huomiota, mutta kun olin nähnyt saman kalpean tytön useamman kerran, tulin yhä surullisemmaksi. Se tyttö tosiaan käy kaupassa ja ostaa aina neljä karkkia. Kerran näin sen ostavan pienen määrän vaahtokarkkeja, mutta niitäkin niin vähän, että uskon sen tytön jättävän osan syömättä. Tai sitten sillä oli juhlat. Se tyttö on niin laiha, ettei siitä voi enää ottaa kiinni kun se valahtaisi läpi sormien. Tiedän, ettei saisi tuijottaa, mutta tuijotan silti. Aivan kuin voisin sillä auttaa. Enkä uskalla puhua, koska tiedän ettei se auta. Sen tytön on löydettävä se apu jostain muualta ja se muu on oma pää. Tuntematon ei voi tämän sairauden kanssa auttaa, eikä lähimmäiset kai yhtään sen enempää. Tiedän miten avutonta on olla tuossa tilassa ja siksi mun sydän musertuukin joka kerta kun katson sitä tyttöä siellä kaupassa. Kunpa voisin auttaa. 

Laihuuden ihannointi on jotain, mikä ei kai katoa koskaan. Ei vaikka kirjoittaisin siitä päivittäin ja yrittäisin saada aikaan suuren liikkeen sitä vastaan. Vaikkakin tilanne on kyllä muuttunut sellaiseksi, että ihannoidaan suurempia lihaksia, niin kyllä silti pitäisi olla mahdollisimman laiha ja solakka. Mihinkäs se ajatus katoisi kun lehdet ja blogit näyttävät kuvaa anorektisista vartaloista ja uskottelevat sen olevan ainut oikea tapa olla onnellinen. En sano, ettenkö itsekin olisi joskus katsonut samanlaisia kuvia haaveillen, mutta nykyään en enää näe samaa. Näen vain kärsimystä ja tavoitteita, joihin ei kannata päästä. Kun on siinä laihassa kropassa johon kaipaa, tahtoo heti enemmän. Mikään ei enää riitä ja silmä sokeutuu. Monelle käy niin, että laihtuu aivan liikaa ja siltikin itse uskoo yhä olevansa lihava. Näin kävi itsellenikin ja jojoilin vuodesta toiseen samojen ajatuksien parissa. Pieni hento tyttö itki peilin edessä läskejään, jotka oikeasti olivat vain omien korvien välissä. Kiitän suuresti onneani, että olen päässyt kymmenessä vuodessa eteenpäin. Enää en tahdo näyttää pikkutytöltä vaan tahdon, että musta näkyy naisellisuus ja aikuisuus. Tahdon olla nainen. 

IMG_9526Mitä pahaa sitten tapahtuu, kun aloittaa laihduttamisen kasvuiässä? Miksi on tärkeää antaa kehon kasvaa normaalisti? Jokainen varmaan tajuaa, että kun alkaa sotkemaan hormonitoimintaa ja kasvamista, ei kropalle käy kovin hyvin. Kasvussa tarvitaan energiaa ja jos sitä ei ole, ei ole tuloksiakaan. Ihminen jää helposti lyhyeksi ja keho ei kehity. Omakohtaisena esimerkkinä voin teille kertoa, että siihen on syy miksi minulla ei esimerkiksi ole rintoja. Ei, en usko, että on pelkkien geenien syytä, että olen ylävartalostani todella pieni, vaan kyllä siihen on omilla teoilla ollut suuri vaikutus. Kun lopettaa syömisen 12 vuotiaana, voi olla varma ettei rintoja kasva. Tai no, ainakin itselleni kävi niin, että ne jäivät sille tielle. Ketäs muuta siitä syyttää kun itseään. Olin nuori ja uskoin kaiken mitä netistä löytyy ja mitä lehdet sanovat. Ympärilläni katsoin laihuuden ihannointia ja uskoin, että olen vääränlainen. Lehdissä näytettiin bikinivartaloita ja mallin kuvia, joissa luut näkyy. Minä tahdoin samaa. Olin pyöreä. Siis sellainen lapsen pyöreä. En ymmärtänyt, että kasvaessa se kaikki vielä muuttuu ja musta tulee ihan hyvä. Olin kai jo silloinkin. Lisäksi kuuntelin muiden naurua ja ivaa, uskoin sen olevan totta mitä musta puhutaan. Kiusaajat saivat tahtomansa ja uskoin, että olen lihava. Aivoihin ei koskaan päässyt se toinen viesti, että olen hyvä juuri sellaisena kun olen.

Onneksi viime vuosina olen tajunnut totuuden. Tällaisena olen parhaimmillani. Stressaamatta, huolehtimatta ja katsomatta peiliin arvostellen. 

IMG_7816_2Toivoisin, että katsotte netissä kuvia tiedostaen, että niitä on muokattu ja ihmiset jotka ovat laihoja, eivät ole aina onnellisia. Tuossa ylläolevassa kuvassa olen kyllä hetkellisesti onnellinen, mutta muistan ajatelleeni koko kesän, että olen todella huonossa kunnossa. Olen siinä 10 kiloa kevyempi kuin nyt, joten voitte varmaan arvata, etten minä mikään lihava ollut. Jos sinäkin jatkuvasti tavoittelet sitä unelmien bikinikroppaa, niin saatat jättää nauttimatta ajasta siinä välissä. Entä tämä hetki tässä ja nyt, eikö sillä ole mitään merkitystä? Huomaamattasi saatat viettää vuosia vain tavoitellen, muistamatta nauttia tästä päivästä. Muutama kilo enemmään ei ole haitaksi oikealle elämälle, eikä oikeasti jokaisen tarvitse muistutaa pelkkää kasaa luita.Ei jokaisen tarvitse näyttää samalta.

Ja kyllä, sinä saat olla treenattu ja hyvännäköinen. Sitäkään ei kiellä tai arvostele kukaan.

Vaikka miehetkin varmasti katsovat naisissa solakkaa vartaloa ja pitkiä sääriä, niin kukaan ei sitli tahdo naisensa olevan liian laiha. Mieti nyt tilannetta kun halaat ystävääsi. Kumpi tuntuu paremmalta, luu vasten vartaloasi vaiko ehkä pieni lihas tai jopa rasva? Itse valitsen sen rasvan ja lihaksen. Ihminen josta on hyvä ottaa kiinni, on pikkuisen elämää pintaansa saanut ja muodokas. Ja tottakai saa olla vaikka kuinka treenattu, sehän on vaan upeaa jos on nähnyt vartalonsa eteen vaivaa. Liika laihuus vaan ei ole enää kaunista ja kun kroppa menee täysin rasvattomaksi ja sellaiseen kuntoon, että jokainen luu paistaa, tulee katsojallekkin jo huono olo. On eri asia olla luonnostaan älyttömän laiha, kun taas tehdä se väkisin. Itselläni esimerkiksi on sen verta suuri ruumiinrakenne, että vaikka siskoni on tosi kevyt ja ns pieniluinen, niin itselleni sama paino ei olisi koskaan mahdollinen. Siskoni painaessa 45 kiloa, minä olisin samassa painossa jo aivan puolikuollut. Minusta tulisi anorektisen laiha ja näyttäisin todella sairaalta. Kokeiltu on. Uudestaan en samaa enää tahdo ja mielelläni pysyn täällä lähempänä 60 kiloa. Lihaksella tai ilman, oikeastaan aika sama. 

Me ei siis todellakaan olla kaikki tehtyjä samasta muotista, ei vaikka joku sanoisi, että jokaisen luut ovat aivan samanlaiset. Kun eiväthän ne voi olla. Muutenhan jokainen meistä olisi todella siro ja pieni, eikä kenenkään tarvitsisi yrittää muokata vartaloaan. Ja osahan meistä tosiaan on luonnostaan tosi pieniä, eikä sitäkään aina oteta hyvällä. Kyllä hekin saavat osansa arvostelusta, kun ovat liian laihoja vaikka eivät sille itse voisikaan mitään. Älkää silti uskoko kaikkea mitä kuvat netissä teille kertovat, koska niitä on usein maipuloitu. Niissä ihminen hymyilee kapeassa vartalossaan, mutta se ei ole välttämättä ole onnea. Se ihminen saattaa kärsiä laihduttamisen tuomasta tuskasta joka päivä ja se ihminen näkee mahdollisesi itsensä yhä lihavana. Vaikka olisikin kuinka laiha ja hyvinvoivan näköinen. Terveestä ihmisestä huokuu paljon parempi olo ja se ihminen joka voi hyvin, kyllä huomataan. Uskon itsekin, että vaikka peppuni kuinka kasvaisi, kasvoiltani paistaa silti ilo.

Käys kurkkaamassa näitä tyttöjä (klik!, Klik!, Klik!, Klik! ), joiden energiaa ja iloa ihailen. Vai mitäs sanot, onko näissä tyypeissä melko paljon kauneutta ja elinvoimaa? Niin minustakin. :)

IMG_8783Toivon niin kovin, että olisit itseesi tyytyväinen sellaisen kuin olet. Ei anorektinen laihuus tuo ulkomuotoon minkäänlaista lisäarvoa, eikä kukaan katsoa sua sen arvokkaampana ihmisenä. Et edes sinä itse. Et koskaan tule olemaan tyytyväinen, jos jatkat ikuista tavoittelua, etkä koskaan pysähdy miettimään, että ”nyt olen hyvä”. Hyvää oloa kannattaa tottakai tavoitella ja liikkumalla saa energiaa. Pelkän ulkonäön takia sitä ei kuitenkaan kannata tehdä ja se ikuinen bikinivartalon metsästys on turhaa. Toki jos se on sinulle kaikkein tärkeintä, niin tee se. Yritä kuitenkin ajatella, että pelkkä rasvaton ruumis ja laihaakin laihempi vartalo ei tuo onnea. Ei vaikka joku niin blogissaan sanoisikin ja kertoisi, että sillä tavoin elämä muuttuu heti paremmaksi. 

Puhun kuulema usein kärkkäästi ja jaan ajatuksiani melko avoimesti. Tai niin mulle monesti sanotaan. Niinpä kai se on, mutta mielestäni tämä on juuri oikea paikka avata omia ajatuksiaan ja ehkä saada joku muukin heräämään samoihin mietteisiin. Valehdella en tahdo, eikä peittely auta ketään. Pieni purkautuminen oli paikallaan ja oli pakko päästä kirjoittamaan tästä aiheesta juuri nyt. Blogeissa pyörii aivan liikaa laihuuden ihannointia mun silmillleni ja monilta tuntuu kadonneen todellisuudentaju siitä mikä on oikeasti normaali paino ja mikä on lihava. Jopa itselleni tulee kuvia katsoessa todella lihava olo, vaikka tiedän etten sellaista ole. Tai sitten olen itsekin jo aivan sokeutunut ;) 

Avaan myöhemmin vielä enemmän teille mun ajatuksiani tämän hetken tilanteesta ja siitä, miten olen osannut löytää niin sanotun rauhan oman itseni ja vartaloni kesken. Ajatusmaailma on muuttunut hirmu paljon ja vaikka edelleen on päiviä kun tuntuu, että voisi nipistää pari kiloa pois, niin suurimmaksi osin on niitä päiviä kun tiedän, että se pari kiloa ei tee mua yhtään sen onnellisemmaksi kuin nyt. Vastaantulija tuskin kiinnittää mussa huomiota yhteeen painokiloon, vaan se näkee vain mun hymyni ja silmät jotka sädehtii. Ja kyllä, ne sädehtii koska tiedän nykyään oman arvoni ja paikkani. Se paikka ei ole vaa’alla, eikä se paikka ole varjossa ison vaatekasan alla.

Ei se paino, vaan se sisältö. Hymyllä on suurempi arvo kuin painolukemalla. Believe me. 

45 vastausta artikkeliin “Liika laihuuden ihannointi – kuinka sen saisi katoamaan?

  1. Hyviä pointteja kaikki, mutta itse luonnostaan hyvin sirona, hoikkana ja vartalon malliltani poikamaisena koen vähän ahdistavana sen, miten paljon moni tyrkyttää hoikkuuden ihannoimisen tilalle muodokkuuden ja naisellisuuden ihannoimista – onhan se toki terveellisempi ihanne, mutta mun mielestä voisi korostaa ehkä vielä enemmän sitä, että ei ole yhtä ainoaa, oikeaa kokoa ja muotoa :) En siis tarkoita, että olisit tällä tekstilläsi mitenkään haukkunut luonnostaan hoikkia ihmisiä, mutta itse olen saanut koostani paljon negatiivisia kommentteja elämäni aikana, enkä voi olla närkästymättä siitä, jos haistan ilmassa yhtään ”naisen kuuluu näyttää naiselta” -tyyppistä mentaliteettia :D Toki on kamalaa ja surullista, että hoikan ulkomuodon tavoittelu lipsahtaa monilla liiallisuuksiin, ja se on varmasti paljon laajempi ongelma kuin se, millaisia kommentteja laihat ihmiset saavat osakseen. Välillä kuitenkin tuntuu, että puhutaan paljon siitä, että jokainen on kaunis sellaisena kuin on, mutta se tuntuu koskevan lähinnä normaali- tai ylipainoisia :D

    Tykkää

    1. Moikka Nanna ja hyvä, että kirjoitit heti kommentin tästäkin puolesta! Yritin vähän sivuta tätäkin puolta tekstissä, mutta siltikin ilmeisesti liian vähän. Ymmärrän sun puolesi asiaa todella hyvin ja kun itsekin on aina ollut aika pieni (vaikkei sitä itse näkisi) niin tiedän tosiaan että siitäkin kyllä on saanut kuulla. Täydellinen tilanne olisikin, että saataisiin olla juuri sellaisia kuin ollaan, muttei tietenkään kannusta liikalihavuuteen tai muuten epätervellisiin elintapoihin. Harva kuitenkaan on onnellinen kun elää kunnioittamatta vartaloaan.

      Tarkoitin tekstillä enemmänkin sellaista laihuuden jatkuvaa tavoitellua ja laihduttamista vartalosta, joka on jo valmiiksi liian laiha. Siihen kun helposti sokeutuu, mikä oikeasti on lihava ja mikä on sopusuhtainen vartalo. Harmittaa eniten sen takia, että moni nuori lukee ihaillen tekstejä joissa laihdutetaan aivan turhaan ja he kokevat sillä tapaa olevansa liian lihavia. Ehkä ymmärrän mitä tarkoitan? :)

      jokatapauksessa, kiitos kun jaoit sun pointin. Olet ihan oikeassa siinä mitä puhut!

      Tykkää

  2. Voi, mulla olis tähän aiheeseen ihan kamalasti kommentoitavaa! Ja kirjotinkin jo jotain, mutta deletoin kuitenkin kaiken, kun sinä olit jo sanonut sen kaiken ja vieläpä paljon paremmin. Siispä kirjotan vaan, että olipa taas huippuhyvä teksti <3 Mä aattelen sun kanssa ihan samoin!

    Tykkää

  3. Kiitos! Surukseni alkupätkä liippasi liian läheltä, mutta tämä teksti puhutteli minua todella. Omien ajatusten muutaminen on vaikeaa, kuten varmasti tiedät, mutta sehän on kuitenkin ainoa tie onnellisempaan huomiseen. Nämä tekstisi auttavat ja uskomattoman kaunis hymysi piristää. Kiitos ihanasta blogistasi ja iloisesta olemuksesta. Olet hieno ihminen! Odotan tulevia tekstejäsi!

    Tykkää

    1. Myös minun surukseni, jos kerran tunsit kaikki ne ajatukset joita alussa kirjoitin. Ei oo helppoa päästä sellaisista ajtuksista eroon, eikä sairastuminen ole mitään leikkiä. Toivon sulle parempia tulevia päiviä ja paljon iloa elämään <3

      Tykkää

  4. Täyttä asiaa sun tekstisi. :) Itse olen sitä mieltä että jokainen kroppa on kaunis, jos sen kantaja on siitä ylpeä ja itsevarma. Ei pidä määritellä mitään ”naisellista” tai ihannoitavaa mallia, jokainen määritelköön sen itse itselleen. Liiallinen laihuus ei kuitenkaan kaunista ketään, varsinkaan jos siitä tulee pakkomielle.

    Itsekin liputan noiden normaalien ja terveiden elämäntapojen puolesta, enkä dieettaamisen. Sillon saa parhaan olon bloginkin kautta kun joku tulee laittamaan kommenttia että oikeasti saa teksteistä ajateltavaa ja kerran jopa eräs anoreksiaa sairastanut tyttö kertoi blogini terveen ei-diettaavan kuvan auttaneen hänen parantumistaan. Uskon ehdottomasti tämän sun asenteesi ja blogitekstien ajavan täysin samaa ajatusta ja asemaa :)

    Tykkää

    1. Kiva kuulla Laura, vaikka susta tiedänkin, että ajattelet samoin todella monesta asiasta mun kanssani. Teet itekin tärkeää työtä kun kirjoittelet vähän samantyyppisiä juttuja ja jaat ajatuksiasi muiden kanssa. Blogit on tosi iso osa mediaa ja meistä ne monet ajatukset on lähtöisin. Oon lukenut sunkin kommenttiboksista tosi kivoja kommentteja ja taidan muistaa tuon tytön joka kehui sun asennetta ja sitä miten oot ollut avuksi. Mustakin tuntuu joka kerta todella hyvältä, kun ihmiset kommentoi (kuten nyt!) ja saan huomata, miten moni ajattelee samoin.

      Kiitos ajatusten jaosta Laura :)

      Tykkää

  5. Otsikon voisi oikeastaan muuttaa ”Liika itsensä satuttaminen, kontrolloiminen, kituuttaminen, nautinnon kieltäminen, häpeäminen, itsensä mollaaminen, arvosteleminen ja kaiken rakkauden, elämän ja iloitsemisen kieltäminen – kuinka ne saisi katoamaan?” Hienoa, että kirjoitit avoimesti tästä(kin) asiasta! :) Ja olet aivan oikeassa (valitettavasti): sitä tyttö ei voi auttaa kukaan muu, kuin hän itse. Muutoksen ja työn pitää jokaisen tehdä itse, mutta ulkopuoliset (myös sinä, kuka vain!) voi vaikuttaa HYVIN merkittävästi siihen, että tässä tytössä herää ajatus muutoksen mahdollisuudesta ja siitä, että ehkä sitä kannattaisi yrittää. Katsomalla ihmistä lempeästi, hymyilemällä, morjestamalla, kysymällä ehkä jossain vaiheessa kuulumisia (jos kerta useamminkin tyttöä näet) yms. aivan pienillä asioilla voi auttaa paljon! :) Uskon, että tuossakin tytössä on jo kaikki se, mitä hän tarvitsee toipuakseen ja parantuakseen – jo yksikin namu siellä karkkipussissa on merkki siitä! Kyllä hänestä löytyy sitä halua ja voimaa, tarvitsee luultavasti vain uskoa, rohkaisua ja ehkä pienen nykäyksen joltain kivalta ja mukavalta ihmiseltä? ;)

    Tykkää

    1. Kyllä, jos otsikkoon mahtuisi noin pitkä teksti, siinä lukisi juuri noin. Alkuun siinä taisinkin lukea jotain ”Liiallinen laihuuden tavoittelu pilaa monta arvokasta kasvavaa nuorta ja jokaisen, joka antaa sen päästä liikaa päänsä sisään” Eli siis joo, vähän sama ajatus kun sulla, mutta osasit hyvin kuvailla mun ajatuksiani tuohon otsikkoon ;)

      Tällä tytöllä ei taida olla kovinkana paljon aikomusta parantua, sen näkee jotenkin siitä olemuksesta. Ja ne neljä karkki aon ollut siellä pussin pohjalla jo useamman vuoden.. :( Sillä ei siellä korissa oo muita ostoksia ollut, joten en sitten tiedä mitä ostaa… No, ei kai ole mun asiakaan sitä miettiä, mutta tuntuu vaan pahalta, kun ei voi ravistaa sitä ihmistä ja kertoa, että elämä on toisessa suunnassa.

      Tykkää

  6. Tosi hieno kirjoitus! Itsellä kävi sama juttu, että aloitin rankan laihdutuksen kesken kasvuiän niin rinnat jäi puuttumaan ja pituuskasvu pysähtyi. Pari vuotta olin anorektisen laiha, kunnes tulin järkiini. Rinnat hain kirurgilta, koska lantioo, pyllyä ja reittä löytyy ja ilman laihdutusta minulla olisi suvun naisten tapaan kunnon rinnat. Nyt minulla on terve tasapainoinen vartalo ja laihdutuskuurit saa näkemään punaista.

    Tykkää

    1. Oon kuullut monelta saman tarinan ja en yhtään tuomitse sitä, että rinnat hankitaan kirurgin toimin. Ihan normaalia tahtoa ulkonäköönsä jotain naisellista. Itse olen niin tottunut tähän pieneen ylävartaloon, etten osaa ajatella enää asiaa. Onneksi sentään jotain naisellista on kehossa :)

      Tykkää

  7. Ihan mahtava kirjoitus. Toivoisin, että tämä julkaistaisiin esim. jossain nuorten lehdessä, jotta moni nuori nainen lukisi tämän..

    Tykkää

  8. Asiaa jälleen kerran, Marissa :) Mielestäni on tervettä ja hyvä, etä kehoihanne on enemmän siirtynyt terveellisemmän ja lihaksikkaan näköiseksi, mutta seKIN tuntuu jo lyövän yli. Mikä bloggari tai insta-julkkis luulet olevasi, ellet postaa kuvia salaateista, itsestäsi tiskirätti-märkänä sali-selfien muodossa tai pirtsakan värisissä trikoissa lenkkipolulla? Eritoten salilla käyminen ja kaikenmaailman protskulisien käyttö (ja näyttö) on kasvanut liki räjähdysmäisesti ja tuntuu, että KAIKKI tosiaan pumppaavat ”hyvää oloa” ja pyrkivät noudattamaan ”eat, sleep, train, repeat”-mottoa ja elämäntapaa. Minne on kadonnut perus-lenkkeily, punnerrusten teko kotona ja arkiliikunta? Tiedän toki jo ammattini (sh/th) puolesta, että lihaskuntoa tulisi ylläpitää aerobisen treenin ohella jo luuston kestävyyden ja hyvinvoinnin vuoksi, mutta se tuntuu niin monella – itseni mukaan lukien – lyövän yli. Ei tunnu olevan ok käydä salilla 1-2 kertaa viikossa heiluttelemassa (terveyttä ylläpitävästi) pieniä painoja, vaan niitä täytyy lisätä, lisätä ja yhä enemmän lisätä, jotta pääsee siihen lihaksikkaaseen, ihannoituun lopputulokseen (jonne ei toisaalta koskaan pääse, koska ihminen ei koskaan ole tyytyväinen eikä kehitys koskaan lopu..). Huomaa ehkä rivien välistä, että asennoidun todella kriittisesti ja kiukkuisesti tähän ”käykää kaikki salilla ja kasvattakaa itsellenne terveelliset lihakset”/fitness-asenteeseen, koska tiedän kuinka hemmetin helposti se lyö yli ja mihin se johtaa; itselläni esim. kroonistuneeseen niskajumiin, joka vaikeuttaa jokapäiväistä elämääni ja jota joudun lääkärin mukaan kuntouttamaan jopa vuosia, eikä kukaan voi taata, että saan itseni koskaan enää entisekseni. Salitreeni pitäisi mielestäni AINA aloittaa ja tekniikat aika ajoin tarkistaa ammattilaisen seurassa, jotta haavereilta säästyttäisiin. Ammattilainen ehkä myös huomaisi, kun jollakin alkaa lyömään yli, ja ehtisi pysäyttää mahd. alkavan syömishäiriön tai sairastumiskierteen ajoissa? Ainakin toivoisin näin.

    Summa summarum mielestäni on toisaalta tervettä, että yhteiskunnassa ihannoidaan enemmän terveen lihaksikasta kehoa anorektisen laihan sijaan, mutta myös tavallisen pyöreähkön kehon kauneutta pitäisi muistaa vaalia. Ei kaikkien TARVITSE tai edes PIDÄ omistaa erottuvia bicepsejä tai mahapaloja kelvatakseen tai näyttääkseen hyvältä.

    Tykkää

    1. Eikä, tuo niska kuulostaa tosi pahalta! Tuollaisessa tilassa kyllä viimeistään tajuaa, että on pakko muuttaa tekojaan tai käy huonosti. Tajuaa myös, että muillaki asioilla on merkitystä kuin vain viimesen päälle viilatulla kropalla. Itsellä heräsi samoja huomioita kun selkä meni. Eipä enää kiinnostanut se, että onko rasvaprossa siellä viidessätoista vai ehkä kymmenen korkeammalla. Ei myöskään enää haitannut jos en päässyt juoksemaan niin lujaa. Toivoin vain koko ajan, että kunpa kävelyn saisi normaaliksi ja voisin jatkaa elämää ihan tavalliseen tapaan. Siksi ehkä ajatus onkin rauhoittunut ja nykyään liikun sen mitä tekee mieli ja sen mitä kroppa sanoo olevan sopiva määrä. Mikä onkin aika vähän tällä hetkellä. Välillä se harmittaa kun olo kun pienellän possulla, mutta toisaalta en tahdo pakottaa itseäni myöskään väkisin liikkeelle.

      Viimeinen kappale on täyttä asiaa, tiivistit hyvin munkin ajatukseni! Ei kaikkien tosiaan tarvitse olla lihaskasoja eikä tarvitse olla yhtään mitään. Kuten moni sanoikin, niin on hyvä olla juuri oma itsensä. Sopiva sellaisena kun on. Kiitos kommentista Jossu :)

      Tykkää

  9. Hyvä kirjoitus, kiitos tästä. Kyllähän sen useimmiten näkee päällepäin onko ihminen luonnostaan todella hoikka vai onko mennyt sairauden puolelle. Niitä tapauksia on kyllä niin surullista katsoa. Jotenkin ei voi olla tuijottamatta ja sydäntä särkee kun näkee että se ihminen on ihan hukassa eikä sitä voi auttaa mitenkään.

    Tykkää

    1. Se on muuten ihan totta, kyllä sen huomaa jo kasvoista, että onko laihuus luonnollista vai väkisin hankittua. Sehän mua hirvittääkin, kun monissa blogeissa oon nähnyt tyttöjä ja laihdutusta normaalista vartalosta ihan anorektiseen kuntoon. Ihan tylsää katsella sellaista kun tietää, ettei ne tytöt oo normaalissa kunnossaan. :(

      Tykkää

  10. Olen samaa mieltä, että liiallinen laihuuden ihannointi ei ole missään nimessä hyväksi, MUTTA minua suuresti vaivaa tämä hyvin tarkkarajainen, ”hyväksyttävän kropan” -muotti. Sanot oman kuvasi kohdalla, että ”ylävartalon luut näkyvät liian selvästi”, vaikka minun mielestäni olet täysin normaalipainoisen (vaikkakin hoikan), kauniin ja terveen näköinen.

    Toki makunsa saa olla kullakin, mutta mitä tarkkarajaisempia me olemme itseämme kohtaan ja tuomme sitä myös muille esille, niin pelkäämpä, että sitä enemmän se tuo henkilölle itselle (ja jopa muille) pelkoa siitä, ettei kuuluu ”hyväksyttävien kroppatyyppien joukkoon”. En kuitenkaan väitä, että näin olisi juuri sinun kohdallasi. Usein kuulee henkilön sanovan itsestään tai muista ” hän on hyvännäköinen, mutta hiukan liian laiha, hiukan liian lihava, hiukan liian lyhyt, hiukan liian pitkä, hiukan liian pienen rinnat, hiukan liian isot rinnat, hiukan liian paksut reidet, hiukan liian isot lihakset, hiukan liian pienet lihakset, hiukan liian lyhyet jalat tms.. Jos henkilö on on vain ”hiukan liian vahän tai paljon jotakin”, niin eikö edes silloin voisi jättää asiaa mainisematta/miettimättä!? Sehän olisi sitä hyväksyntää, joka vapauttaisi meidät liiallisesta kriittisyydestä. Ymmärrän toki, että ”sairaalloisen jotain” on ihan eri asia, joka herättää vääjämättä (surullisiakin) ajatuksia.

    Joka tapauksessa, pointtini on, että en haluaisi sallia, että vain yksi kroppatyyppi olisi hyväksyttävä. Jos oikeasti halutaan suvaita ja antaa kaikkien kukkien kukkia, niin rajat eivät voi olla niin tarkat. Uskon, että jokaisella on luontainen paino ja koko, ja jos sitä alkaa hienosäätää, voi seuraamukset olla kohtalokkaat suuntaan tai toiseen, vakava yli- tai alapino. Itse olen jo reilu nelikymppinen ja nähnyt kroppamuodin monet ilmiöt sekä oman kehon muokkautumisen urheilun ja raskauksien myötä. Kaikissa aikakausissa on ollut joku ihanne, joka ei kertakaikkiaan voi sopia kaikille. Itse olen aina ollut urheilullinen (salin sijaan kesäurheiluna olen mm. viimeisen viiden päivän aikana juossut 55 km), hyväkuntoinen ja terve, mutta nuorena varmaankin juuri sen hetken muodin mukaan ”liiankin pienikokoinen”. Nyt lasten syntymien jälkeen täytyy sanoa, että on siinäkin puolensa – olen vieläkin helposti hoikka, vaikka lihaksisto on vahva, mikä ehdottomasti sopii minulle henkisestikin.

    Haluan vielä sanoa, että minusta sinä olet upea nyt – ja olit upea aiemminkin! Tärkeintä on, että me voimme henkisesti hyvin kropissamme!

    Tykkää

    1. Moikka Mariela!

      Heti ekana sanon, että olen sun kanssasi täysin samaa mieltä monestakin asiasta! Yritinkin vähän myös tekstiin aiheesta kirjoittaa, mutta en kai onnistunut ihan täysin avaamaan mun ajatustani. Ei ole mielestäni mitään tiettyä kroppatyyppiä mitä pitäisi olla, eikä ole myöskään mun päätökseni sanoa kuka on liian laiha ja kuka liian lihava. Se, että sinä esimerkiksi sanot minun olevan ylimmässä kuvassa hyvännäköinen kertoo siitä, että sinun silmissäsi todella hoikka kroppa on kaunis. Miksei olisikaan. Itselläni tuosta kuvasta ehkä näkyy vähän radikaalimmin se miltä näytin silloin, koska muistan mielessäni sen missä koossa olin. Olin nimittäin sellaisessa koossa, jossa kuukautiset katosivat ja hormonitoiminta meni aivan sekaisin. Olin väsynyt ja melko huonossa kunnossa, vaikkakin urheilin kyllä paljon. Yritänkin sanoa, että mielestän ei ole pelkästään meidän omien silmien päätettävissä, että koska joku on sopiva ja koska ei. Ihminen sokeutuu todella nopeasti ulkonäölle ja joku jolla on jo kuukautiset kadonneet (kuten itselleni on käynyt) ja kroppa yrittää viestiä suoraa huutoa että HELP, niin silmät ei näe mitään. Tässä siis oma syyni siihen miksi mielestäni luut näkyvät liikaa. Näen niissä luissa epäterveellisyyttä ja naisen vartalon joka voi huonosti. Uskon, että monelle käy samoin ja kun tottuu todella laihaan kroppaan, tahtoisi olla siinä ikusesti. Tahtoisi olla vieläkin kevyempi, mutta lopulta kun paino putoaa liikaa, ei kroppa kestä enää.

      Kaikki ei siis ole vain mielipiteitä, vaan fakta on se, että jos keho ei saa ravintoa ja laihtuu liikaa, se ei toimi. Ehkä sinäkin nyt ymmärrät mitä haen sillä, kun sanon ettei liika laihuus ole hyvästä, vaikka se kuinka olisi omalle silmälle parempi niin. Jos siis joku ilmoittaa, että ”minä olen hyvä tälläsenä, älkää sanoko mitään vastaan” niin sitä ihmistä joutuu kyllä kyseenalaistamaan jos se laihuus on terveellisyydestä kaukana.

      Se on sitten eri asia, jos on luonnostaan todella laiha. Eihän ketään saisi arvostella ja tottakai saa viihtyä omassa koossaan! Sama juttu treenaamisen kanssa. Ei kukaan saisi valittaa toiselle, jos se tahtoo treenata tosi paljon. Ei ole reilua arvostella yhtään mistään. Siinä vaiheessa kun treeni menee överiksi, alkaa vain uhata ihan samat ongelmat. Harmi ettei niitäkään usein huomata ajoissa ja aika helposti ollaan ylikunonossa tai vajotaan ortoreksian puolelle. Ihmiselle kun mikään ei ole koskaan tarpeeksi vaan aina tahtoisi lisää ja enemmän. Nojoo, voisin kirjoittaa tästä aiheesta romaanin, mutta ehkäpä tällä kertaa jätän tämän kommentin tähän.

      Kiitos ajatuksien jaosta, olen aivan samaa mieltä monestakin asiasta. Ehkä sinä myös sait minun kantani nyt paremmin kuuluviin? Ainakin toivon niin :)

      Tykkää

  11. Todella hyvä kirjoitus ja juuri niin kirjoitettu kun itsekin asiaa ajattelen! Kyseistä asiaa on turha kaunistella. Olen karsinut sellaisia blogeja pois ”lukulistaltani” missä puhutaan koko ajan rasvattoman vartalon etsinnästä ja tavoittelusta yms. Sellainen ei kuulu minunkaan elämääni enää sillä se toi vaan lisää stressiä arkeen ja teki vain onnettomaksi kun peilikuva ei koskaan ollut tarpeeksi miellyttävä. Itse tajusin olevani onnellisin juuri näin kun treenaan ja saan syödä mitä oma kroppani tarvitsee ja juuri niin paljon kuin se tarvitsee.

    Tykkään kovasti blogistasi ja siitä miten tuot asiat realistisesti esille. Jatka samaan malliin :*

    Tykkää

    1. Saman olen tehnyt minäkin, koska enää en tahdo edes altistaa itseäni sellaisille sivustoille joista saisin liikaa vaikutteita. Välillä tahdon kuitenkin käyäd katsomassa, että miltä täällä blogimaailmassa oikein näyttää., Joskus kaikki hirvitttää ja joskus törmään uusiin ihaniin kirjoittajiin. Arvostan rehellisyyttä ja aitoutta, koska itsekin olen todella avoin.

      Kiitos Norssi kauniista sanoistasi :)

      Tykkää

  12. Aivan mahtava kirjoitus taas sulta! Toi on todella totta muakin niin sattuu kun näen liian laihoja ihmisiä, jotka todella tarvitsevat rasvaa luidensa ympärille ennenkuin tapahtuu mitäään ylitsepääsemätöntä :( Olin ite kanssa noin pari vuotta sitten aikalailla samas tilantees. Laihdutin itteäni tahallisesti ja halusin olla tietyn painoonen. Eli todella laiha. Ei kuitenkaan sairaalloisen laiha. Mä tiesin kokoajan itekki, että ny menöö överiksi ja mä tiesin että oon laiha. Mun pään sisällä oli kaks puolta. Se, joka tajus elämästä jotain ja tiesi että tää ei oo normaalia. Toinen puoli taas moittii että paino on liian ylhäällä, pudota lisää. Mulla oli ihme kierre päällä että viikolla en syöny paljo yhtää ja kidutin itteäni ja viikonloppuna saatto joskus mennä syöminen överiksi eli liian paljo energiaa ja siitähän mä vihastuun heti ku seuraava viikko alkas ja rupesin taas kiduttamaan itteäni. Mä en ikinä joutunu hoitoon tän mun laihduttamisen takia koska tiesin kokoajan että oon laiha. Silti halusin sitä. Kunnes tapahtu puolen vuoden jälkeen jotain ja naps vaan aloon pikkuhiljaa syömään enemmän. Mä lopetin e-pilleritki joita söin sen puoli vuotta ja uskon niirenki vaikuttaneen mun mielialaan, mutta ei se voinu olla suurin syy. Jotenki mulla vaan ajatukset rupes pyörimään vaan liikunnan ja laihduttamisen välillä. Onneks se loppu pikkuhiljaa ja nyt oon tyytyväänen siihen mitä oon. Mullon tarpeeksi urheilullinen kroppa ja liikun paljo ja syön sitäki enemmän :D Välillä sallin itelleni herkkuja mutta kohtuudella niitäki. Kyllä mullon päällä liian kova kuriki joskus mutta en anna sen haitata. Joskus mietin tosin liikaaki viä kehoani ja sitä et vois olla enemmän lihasta, mutta oon myös tyytyväinen tähän mitä on. Ja niin haluaisin pois liika laihuuden tältä planeetalta! Voi kun voisi auttaa ja parantaa maailmaa <3 Mutta joo täs oli tällänen vuodatus omista kokemuksista. Hyvää kesän jatkoa sulle positiivinen ihminen <3 (=

    Tykkää

    1. Kiitos Maiju <3

      aika paljon työtä oot tehnyt omien ajatuksiesi kanssa ja kuulostaa tosi fiksulta, että oot osannut ihan itse tuosta parantua. Ja se,että oot tiedostanut kaiken mitä tapathtui on todella hyvä asia. Se että tiedostaa, on jo osa parantumista. Monillahan tuollainen elämäntapa jatkuu läpi elämän. Kiitän niiiiiiin paljon onneani että itsekin ajattelen nykyään toisin. Kunpa saisin mahdollisimman monen ajattelemaan myös niinkuin itse ajattelen. Rennommin :)

      Oli ihana vuodatus, on ihanaa, että te jaatte mulle kokemuksianne niin avoimesti. Kunpa tosiaan voitais lähteä pyörimään ympäri maailmaa ja parantaa kaikki täällä kärsivät. Tekee niin pahaa katsoa kun ihmiset kärsii ja varsinkin niinkin tyhmän syyn takia, kun ulkonäön. Whats the point? Ihan älytöntä.

      Tsemppiä Maiju<3

      Tykkää

  13. Hieno hieno kirjoitus, kiteytit viime aikaiset ajatukseni. Olen seurannut fitfashionin blogeja ahkerasti kohta vuoden. Viime aikoina olen alkanut miettimään kaikkea tätä laihduttamista ja diettausta. Normaalipainoiset ja kauniit ihmiset eivät ole tyytyväisiä itseensä ja ruotivat epäonnistumisiaan kropan muokkauksessa. Ihmiset, rakastakaa itseänne ja kroppaanne <3

    Tykkää

  14. Hirveän hieno kirjoitus. Tosi tärkeästä aiheesta.

    Rakastan sitä, miten näistä teksteistä paistaa aina aitous. Tätä tekstiä lukiessa on helppo uskoa sen sanomaan. Luulen, että aika moni saa tästä helpotusta. Kyllä mäkin huojennuin, taas. Vaikka tiedän omasta takaakin, miten asiat ovat; se hymy, ei kilot, ei ulkonäkö. :)

    <3

    Tykkää

    1. Kiitos Elina. <3 Sinä ootkin tehnyt niin hurjan työn, että huh. Oot ihan eri ihminen nykyään ja se kyllä näkyy kasvoista pitkälle <3

      Tykkää

  15. Kiitos todella paljon tästä tekstistä, se osui juuri sopivaan paikkaan! Kesän tultua, minulla on tullut tosi kovat paineet laihtua, pysyä hyvässä kunnossa ja kuntoilla paljon. Olin ennen tukevampi, kunnes laihdutin pois 10 kiloa ja nykyään pelkään yli kaiken lihomista takaisin samohin mittoihin. Kun katson peiliin, olen periaatteessa tyytyväinen (vaikka reidet näyttävät edelleen aika isoilta.. En varmaankaan ikinä pääse eroon ajatuksesta, et minulla on läskit reidet :D) , mutta silti minusta tuntuu koko ajan, että minun pitäisi laihduttaa vielä lisää. Koska muut on laihempia. Koska 54 kiloa on muka liikaa. Olen vetänyt kesän alun todella kovaa ja pienillä kaloreilla, koska pelkään tulevaa kesää ja kaikki reissuja, joilla varmasti lihon. Tämä teksti herätti. Miksi ihmeessä minun pitäisi vielä laihtua, jos kerran olen aivan tyytyväinen kroppaani? Olen täysin normaalipainoinen ja ystäväniki ovat kehuneet kroppaani urheilullisiksi. Silti en vain osaa olla tyytyväinen. Kiitos hienosta tekstistä, ja ihanaa että jotkut jaksavat aina vain puhua tästä asiasta, SIITÄ TODELLA ON HYÖTYÄ! Toivon, että jonakin päivänä pystyn ajattelemaan yhtä hienosti ja kypsästi kuin sinä, olet mahtava roolimalli nuorille ja vähän vanhemmillekin naisille :)

    Tykkää

    1. Toivon kovasti, että näistä kirjoituksista olisi tosiaan hyötyä! Mahdollisimman monelle. Juurikin tää kesä on kriittistä aikaa, kun pitää olla vähissä vaatteissa ja mukamas jokaisella pitäs olla se biknikroppa. Mutta millainen se bikinikroppa on? Rasvaton? Ei aina. Ei kukaan katso niin tarkkaan kun mitä oma silmä katsoo. Toivon, että sullekkin heräsi nyt paljon ajatuksia tästä tekstistä ja annat itsellesi luvan myös lomailla. Lomalla kun pitää saada nauttia ja olla rento. Mullakin on mennyt aivan liian monta lomaa stressatessa kropan perään. Enää ei vaan jaksa…

      Tsemppiä Janina! <3 Tuuhan tänne juttelemaan useamminkin! :)

      Tykkää

  16. Kroppasi on erittäin kaunis. Voit olla ylpeä itsestäsi kaikin puolin: olet hymyileväinen, kaunis, hyvinvoivan ja urheilullisen näköinen. Lisäksi kirjoitustaitosi ja ennen kaikkea blogistasi välittyvä mahtava luonteesi ovat aivan ykkösiä!

    Olet kirjoittanut useita mahtavia postauksia ja niin teit taas jälleen kerran. Näitä on todella miellyttävää lukea. Toivottavasti näistä on myös apua joillekin. Olen aivan varma, että on! Itse ainakin olen hyötynyt muutamista kirjoituksistasi sekä iloisuutesi tarttuu usein muhunkin! :)

    Parasta kesää!

    Tykkää

    1. Voi kiitos Tanja! Yritän panostaa hymyyn. Sittenpä ei tarttisi niin edes miettiä sen kropan perään kun eihän kukaan sinne katso ;)

      Ihanaa kesää sullekkin ja tavataan taas täällä kommenttiboksin puolella! :)

      Tykkää

  17. Oon aika lailla samoilla linjoilla <3 Tulin lukemaan tän sun postauksen vasta nyt, kun mulla on pari päivää ollut työn alla vähän samasta aiheesta teksti enkä tahtonu alitajusestikaan "kopioida" sun ajatuksiasi ;) Tosin, great minds think alike!

    Meistä kahdesta tytöstä on tainnut kasvaa naisia! <3 Upeita sellaisia!

    Tykkää

    1. Naisia me vissiin joo ollaan. Kääk.. Ei kai vaan jo ihan vanhuksia ;)

      Huomasinkin sun tekstin. Ollaan taidettu jutella samoista aiheista ;)

      Tykkää

  18. olen sanaton! sanoit kaiken ja enemmän… itselle kävi juuri noin: kasvu vaiheessa laihduttaminen →ei rintoja ja hormoonit sen verran sekaisin että viimeiset puoli vuotta ilman menkkoja. kaikki ihailevat victoria’s secret -malleja, hoikkia jalkoja ja rasvatonta vatsaa. jos laihduttaisin sellaiset jalat, olisin sairas. yritystä on ollut, mutta vähitellen olen oppinut ottamaan rennommin. olen saanut enemmän hyviä kommentteja ajalta kun olen ollut rennompi kuin ajalta kun ajatukset pyörivät vain ruoan ympärillä (tämänkin sanoit). kirjoitus oli täydellinen ja olisin itse voinut sanoa samaa ja seisoa sen takana. en väitä, etteivätkö ulkonäkö paineet ja laihuuden ihannointi olisi täysin hävinneet elämästäni, mutta tärkeintä on ollut ymmärtää, ettei vartaloni pikkutarkka muoto määrittele minua vaan se miten kannan itseni ja kohtelen muita ihmisiä. kilo lisää, so what? minä se olen edelleen eikä kukaan huomaa mitään eroa. kaikki kyyneleet peilin edessä, kaikki syytökset, kaikki kärsimys… se vain teki minusta kurjemman. en halua kärsiä, haluan nauttia ja olla onnellinen. kun on jatkuva musertava nälkä, ei voi olla hyvä olo. ei voi olla onnellinen. se kaikkien tulisi ymmärtää ja se, että laihuus ei tee kenestäkään parempaa tai rakastettavampaa ihmistä.

    kaunis kirjoitus, marissa! arvostan sua paljon♥

    Tykkää

    1. Kiitos Mandi ja ihanaa kun käyt kommentoimassa! <3

      Ajattelet tosi fiksusti, kumpa moni muukin tekisi niin. On hyvä, että käytte jakamassa täällä kokemuksia niin moni näkee, etteivät ole yksin ajatustensa kanssa. Toivon kovasti, että sullakkin nuo ajat olisi takanapäin. Ikävää käyttää energiaansa ihan turhaan, kun tässä elämässä on paljon muutakin.. :)

      Tykkää

  19. Hieno teksti. Asiaa ihan mahdottoman paljon ja nätisti kiteytettynä. :) elämästä tulee nauttia. Tehdä siitä elämisen arvoista.:) ihana!

    Tykkää

  20. Voi kuinka koskettava ja riipaisevaa tekstiä. Myös hyvää pohdintaa! Miten olisi small talk vaikka vain säästä tai mitä karkkia itse ottaisit :D joskus tytön kanssa jonka jälkeen voisi nähdessä antaa hymyn ja moikan. Ystävällisyyskin ja sen saaminen voi joskus tehdä ihmeitä :) Loppupeleissä tytön toki tarvii itse haluta muutosta…

    Tykkää

  21. Oman blogini luonnoksissa odottelee saman tyyppiinen merkintä julkaisuaan. Vielä ei vaan oo rohkeutta. Liippaa meinaan liian läheltä sitä, mitä vuosi sitten koin.

    Miten tää sairaus näkyy sun jokapäiväsessä elämässä nykyään? Toivon itse kovasti että 10 vuoden päästä se ei olisi näin keskeinen osa elämääni, vaikka turvallisilla vesillä ollaankin jo.

    Tosi hyvin kirjotettu merkintä – siks jänistän vielä lisää omani julkaisemista :DD

    Kaikkea hyvää sulle jatkoon, oottelen toooosi kovalla innolla seuraavia tekstejä! :)

    – 15 vee tuore blogisi lukija

    Tykkää

    1. Toivon kovasti, että löydät täältä rohkaisua ja että sulle kymmenen vuoden päästä nämä asiat on jo täysin menneisyydessä. Jos tuossa iässä olet jo noin fiksuilla ajatuksilla, niin en epäile yhtään etteikö se ole mahdollista. Tsemppiä Tellu!!! <3

      Tykkää

  22. luin tän kirjoituspäivänä mutten osannut kommentoida mitään. nyt palasin taas tän pariin ja liikutuin vielä enemmän. tulin iloiseksi siitä, että sä olet nykyään sinut kroppasi kanssa ja kannat sitä ylpeydellä. toisaalta ahdistuin valtavasti tajutessani, miten hukassa itse olen itseni kanssa. en haluaisi ihannoida (tai edes myöntää ihannoivani?) laihuutta, haluaisin olla taas normaalipainoinen ja ennen kaikkea voida hyvin. haluaisin ihailla niin täysillä terveyttä ja itsevarmuutta, että uskaltaisin itsekin antaa itselleni luvan olla kaunis ja vahva juuri siinä vartalossa, jossa voin hyvin. nyt se tuntuu kuitenkin mahdottomalta ja on ollut vaikea paikka myöntää, että laihuus painaa vaakakupissa enemmän kuin hyvinvointi. ajattelen ystäviäni ja vieraitakin naisia, esimerkiksi inspiroivia bloggaajia (kuten sinä!) katsoessani, että hyvinvoiva ja terve, itsevarma ja itseään arvostava nainen on kaunis, mutta itse en koe kuitenkaan sitä ansaitsevani. olen vihainen siitä, että muut näyttävät hoikilta 60-kiloisina, mutta minä en riitä itselleni alle 50-kiloisena. minua suututtaa se, että en voi voida hyvin tässä painossa ja ravitsemustilassa, sillä pelkään etten ikinä hyväksy painoni terveelle tasolle nousua, minkä myötä voisin voida paremmin ja nauttia elämästä. olen kateellinen niille, jotka pystyvät rakastamaan kehoaan ravitsemalla niitä avokadolla, banaanilla, munilla, kaurapuurolla, pähkinöillä, kikherneillä ja raakasuklaalla. en voi käsittää sitä, miksi esimerkiksi nuo ruoka-aineet tekevät muista iloisia, energisia ja vahvoja mutta aiheuttavat minussa niin suurta ahdistusta, etten voi sallia niitä itselleni. olen varma, että ne tekisivät minusta kuvottavan läskin, vaikka tiedän niiden tekevän muille ainoastaan hyvää. tuntuu älyttömän epäreilulta, että minä en ansaitse terveellistä ja riittävää ravintoa, että joudun kokemaan huonoa omaatuntoa ja ristiriitaisia ja syyttäviä ajatuksia jokaisesta suupalasta. haluaisin, että joku söisi kanssani oikeasti terveellisiä ruokia ja vakuuttaisi minulle, etteivät ne tapa minua ja että minunkin kroppani on oikeutettu saamaan niistä voimaa. ahdistaa, etten saa annoskokojani ja ruokieni energiapitoisuuksia nostettua niin ylös, että saisin säästöliekin purettua ja aineenvaihdunnan buustattua, jotta kroppani voisi taas alkaa toimia kuten sen pitää. pelkään painon räjähtävän käsiin, vaikka koitankin saada itseni uskomaan, että luultavasti energiamääriä pitäisi lisätä vielä uudelleenkin lisää, jotta paino voisi ylipäätään nousta. en vaatisi kummoisia lihaksia tai litteää vatsaa, haluaisin vain terveyteni ja elämäniloni takaisin. olisi ihanaa olla jatkuvasti huolehtimatta ja nauttia ruuasta ja liikunnasta ilman mitään pakkoajatuksia. kiitos marissa jälleen elämäniloa pursuavasta blogista, ihailen sua tosi paljon. maailma on oikeasti sairaan kaunis.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s