Melkein bikineissä Barcelonassa!

Opin tällä matkallani Barcelonaan, että vaikka yksin matkustaminen on kivaa, on se kaksin silti aina kivempaa. Jatkuva sade ei esimerkiksi tunnu yhtään niin pahalta, kun on seuraa jonka kanssa katsella ja kuunnella sen ropinaa. Opin, että matkan kokokohta voi olla päiväunet. Pitkät ja kiireettömät, sellaiset joilta voi herätä moneen kertaan ja jatkaa taas unta uudestaan. Kukaan ei kiellä nukkumasta kolmea tuntia putkeen keskellä päivää, ei edes oma järjen ääni. Opin, että jäätelöä voi syödä surutta joka päivä vaikka kolme kertaa. Aamiaisella, lounaalla ja illalla taas uudestaan. Opin, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka jätän treenaamatta lomalla. Opin, että pitkän sateisen kauden jälkeen on pakko paistaa aurinko. Ei ikuisesti voi olla harmaata, ei ainakaan Espanjassa. Opin myös, että Barcelona on erilainen kapunki kun sitä katsoo kaksin. Käsikädessä kävellen asiat tuntuu romanttisemmalta ja asioita kokee vahvemmin kaksin. Hymyilyttää enemmän ja on joku jonka kanssa nauraa astetta kovempaa. Opin sen, että maassa on paras syödä maan tavalla. Vaaleaa leipää ja tapaksia niin, että maha halkeaa. Opin, että matkalla ajan saa kulumaan rauhallisemmin, kun miettii jokaista hetkeään tarkkaan. Tuijottelee lasia kun juo, katselee ympärilleen kun istuu ja kuuntelee sitä mitä ympärillä tapahtuu. Fiilistelee. Kävellessä miettii näkemäänsä ja opettelee ulkoa omia ajatuksiaan. Kuuntelee kieltä ja naureskelee sen erikoisille äänteille. Kun ei ymmärrä mitään. Miettii paljon kaikenlaista ja välillä ei yhtään mitään.  On vain ja kulkee toisen perässä, välillä ohjaa sitä toista. Opin, että pitää halata paljon. 

Loma Barcelonassa opetti monta asiaa, mutta tärkeimpänä opin sen, että kun on oikeanlaista seuraa niin maalla tai paikalla ei ole mitään väliä. Sadekin tuntuu taivaalliselta kun saa nauraa tunnista toiseen ja tuntea, että on oikean ihmisen kanssa liikkeellä. Tässä vain murto-osa siitä kaikesta mitä viidessä päivässä tapahtui. Myöhemmällekin jäi vielä kuvia ja kirjoitusideoita, mutta tässä teille muutamia alkuun. Tervetuloa mukaan matkaan! ;)

Ainiin..Opin myös, että ei katso aikaa eikä paikkaa sille, että voi kohdata supermiehen. Bongaa sinäkin kuvien joukosta Spiderman yllättävässä ympäristössä ;)

IMG_8412 IMG_8428 IMG_8429

IMG_8545

IMG_8548

IMG_8538 IMG_8540

IMG_8494 IMG_8505

IMG_8533

IMG_8515 IMG_8521

IMG_8560

IMG_8511

IMG_8709

IMG_8741 IMG_8744 IMG_8527 IMG_8615 IMG_8639

IMG_8808 IMG_8642

IMG_8666

IMG_8842

IMG_8797 IMG_8845 IMG_8847

IMG_8787

IMG_8784 IMG_8855

IMG_8854

Haha, spiderman asuinen poika tosiaan osui silmään rannalla sunnuntaina. :D Siellä se viiletti pitkin rantahiekkaa ja perässä juoksi isä kuvaamassa karkailevaa poikaansa. Sunnuntaina oli sellaiset 25 astetta lämmintä ja aurinko porotti kuumana taivaalta joten voin vaan kuvitella miten lämmin pojalla oli spiderman asussaan. Taisi olla niin hienoa olla päivä supersankarina, että mitäs nyt jos vähän tuli hiki villaisen asun alla. ;)

Aivan ihana oli loma, kuten voi viimeisen kuvan hymystä arvatakin. Vaikkakin kuva on lähtöpäivältä ja matkalla oli ihanaa, niin kyllä oli myös kivaa päästä takaisin kotiin. Oma koti ja oma sänky on parasta mitä matkan jälkeen voi kuvitella. Nyt suuntaankin suoraan sänkyyn ja aikaisille unille, jotka viime yön matkustuksen takia jäivät vajaiksi. Huomenna tiedossa aamiaista Monnan seurassa, joten pitää olla energisenä ja vauhdikkaan kuten Monnakin aina on! ;) Jihuu! <3

Adios amigos, huomiseen! 

IMG_8881

8 thoughts on “Melkein bikineissä Barcelonassa!

  1. Ei oo totta! :D Olin Barcelonassa itse to-ma ja joku päivä rantakatua kävellessäni näin sut kävelevän nopeesti ohitseni violeteissa pöksyissä ja naureskelin mielessäni että onpa samannäköinen tyyppi kun se yks bloggaaja. Pieni maailma:)

    Tykkää

    1. Eikä!! Onpas hauskaa. Vaikka eikai se olis ollut ihme, vaikka oisin ollut joku ihan muukin. Ollaan blondit niin samannäköisiä ;)

      Toivottavasti sullakin oli ihana reissu Barcassa :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s