Näillä kengillä juoksen ja treenaan!

Näemmä painotus juoksu ja kävelykengissä, koska treenikenkiä ei kovin monia ole. Nekin kyllä Nikea, koska sellaiset on varmaan näyttäneet ja tuntuneet parhaalta. Millään muulla logiikalla en valintaani voi oikein perustella, kun yritän muistella omaa valintaani. Nikea varmasti löytyy myös valikoimasta eniten ja silloin kun vielä Helsingissä oli Niken oma liike, tuli sieltä tehtyä myös muutamia hyviä alelöytöjä. Vaikka useimmat vaatteet ostan yleensä ulkomaanmatkoilta, niin kengissä on yleensä ollut toisin. Niitä olen nimittäin ostanut tarpeeseen ja käyttänyt valintaan usein vähän enemmän aikaa kuin vain yhden lomapäivän verran. Matkalla kun ostoksia ei voi kovin pitkään pällistellä, vaan päätös pitää tehdä nopeasti ja heti. Ellei sitten tiedä mitä on hakemassa, kuten tapahtui Nykin matkalla viime kuussa. Yhdet mustat Nike freet oli haussa, lähdin kotiin kaksien kanssa. Eivätkän muuten olleet kummatkaan mustia! Haha, lupa siis vielä ostaa yhdet jos ne mustat sattuu eteen ;)

Tältä kotona eteisessä yleensä näyttää. Välillä siinä on vielä jatkona pari muutakin kenkäparia, mutta kyllä noi Niket yleensä onnistuu valloittamaan koko kaistan :D

IMG_7111Ekana esittelyyn tottakai lempparit! Eli uusimmat ja ihanimmat. Ne joista en tahtoisi enää koskaan luopua ja melkein jo harmittaa, etten ostanut niitä useampia. Hihi <3

Nämä ovat jalassa ihan älyttömän hyvät ja jon näin voi sanoa, niin tuntuu kuin ei olisi kenkiä ollenkaan. Mulla on vähän leveämpi lesti jalassa ja näissä kengissä sitä ei huomaa ollenkaan. Petrakin päätyi meidän matkallamme ostamaan lähes samanlaiset kengät ja totesi, että kyllä on iso ero siinä minkälaisissa kengissä kävelee. Käveltiin matkalla tosi paljon ja taisi  Petralta kivut kadota jaloista kun vaihtoi näihin kenkiin. Itselle nämä ovat tällä hetkellä ne ykköskengät kävelyyn ja melkein laittaisin ne jalkaan koska tahansa. Juoksussa varmasti myös hyvät, mutta koska siihen olen tottunut käyttämään muita kenkiä, niin näitä pidän vielä tällä hetkellä kävelyssä ja arkikäytössä. 

Nike Free Run. Ostettu Jenkeistä huhtikuussa 2014.

IMG_7928 IMG_7929

On mulla vielä kolmannetkin Nike freet. Nämä olen saanut äidiltäni lahjaksi, kun hän osti itselleen vahingossa liian isot kengät. Ja kukas se siitä vahingosta sitten hyötyikään, olipas tosi harmillinen moka! ;) Ensimmäiset Nike freet ja täytyy sanoa, että ilman näiden kokeilua en välttämättä olisi keksinyt osta noita aiemmin esiteltyjäkään. Vähän erilaiselta tuntuu jalassa kuin nuo Jenkeistä ostetut, mutta silti todella hyvät. 

Nike Free 5,0. Ostettu Jenkkilästä nämäkin, vuonna 2013. 

IMG_8295

Sitten parhaat kenkäni lyhyille lenkeille. Näillä käyn kyllä power walkeillakin, mutta lyhyisiin lenkkeihin käytän näitä eniten. Intervallit, alle kympin lenkit ja kaikki lyhyemmät matkat yleensäkin menevät näillä juoksukengillä. Hyvät pohjat ja erittäin tukevat jalassa. Niin ja onhan liila nyt aina upea väri, oli se sitten kengissä tai vaatteissa :)

Niken Lunarlonit, ostettu huhtikuussa 2012.IMG_7936Pitkän matkan juoksussa parhaat ovat aina Acicsit! Sama juttu oli vanhoilla kengilläni, joilla juoksin teini-ikäisestä parikymppiseksi saakka. Samat kengät oli käytössä vuodesta toiseen ja koskaan en onnistunut saamaan kipuja vaikka matkat olivatkin pitkiä. Siksipä ostin niille jatkajatkin samalta merkiltä. Omasta mielestäni Acicsit ovatkin parhaita kenkiä juoksuun ja nyt kun olen katsonut millaisia kenkiä tällä hetkellä on tarjolla niin tekisi kyllä mieli mennä ostamaan jotkin hienot uudet juoksukengät. Niin ihania värejä on kaupoissa tarjolla, että voisin tuoda niistä useankin parin kotiin. Näillä on jo juostu sen verta pitkään, että ehkä mulla olisi oikeus ostaa jotkut kivat uudet. Ihan vain piristävää kesää ja lenkkeilyä. Sitäpaitsi juoksisin varmasti paljon pidemmälle, kun olisi uudet ja karkinväriset Acicsit ;)

Acics Gel stratus 4. 

IMG_7933Treenissä olen käyttänyt jo pitkään Nikeja. Salilla joskus on ollut ihan vain tavalliset tennarit matkassa, mutta heti kun oon tehnyt enemmän liikkuvaa treeniä, niin pitää olla jo vähän paremmat kengät jalassa. Myös combatissa nämä ovat olleet aina jalassa. Nämä kegät ovat todella ilmavat kevyet. En tiedä näkyykö kuvasta kunnolla, mutta materiaali on tuollaista läpinäkyvää ja hengittävää kangasta. Aivan täydelliset sisäliikuntaan. Jouduin muuten pyyhkimään melko ison kerroksen pölyä näiden kenkien päältä. Viime kerran taisin käyttää näitä kenkiä viime vuoden puolella ja sen kyllä huomasi pinnasta :D 

Nike Lunarlonit. Ostettu vuonna 2012 Stadiumista. 

IMG_8296

Siinäpä ne. Sitten on toki kymmeniä muita käyttökenkiä ja tennareita, mutta nepä ei liity sitten treenaamiseen ei niin mitenkään. Pitäähän nyt naisella kenkiä riittää kunnolla ja ainakin niin paljon, että kaapeista loppuu tila. ;) 

Mitkä on sun lempparikengät omassa kaapissa? Ootko jo hankkinut Nike freet? :) 

6 thoughts on “Näillä kengillä juoksen ja treenaan!

  1. Mun ehdottomat lempparit on keväällä ostetut Nike Flyknit Lunar 2 -töppöset (: Ne on mun kapeaan jalkaan oikeastaan pitkästä aikaa ainoat sopivat! Niitä käytän lenkeillä ja yleensä myös ihan päivittäin liikkuessa paikasta toiseen :D Kaapista löytyy myös parit Nike Freet, Asicset ja vanhempia Niken kenkiä.

    Tykkää

    1. Kapeaan jalkaan on varmasti paljon kenkiä, koska musta tuntuu aina että kengät ahdistaa ja kiristää. Eli siis en mene kokeilemaan ainakaan Flyknit mallia ;)

      Tykkää

  2. Ihana, aurinkoinen blogi :) Antaa jattelemisen aihetta ja treeni-intoa.

    Juoksukenkien suhteen olen sekakäyttäjä mutta salilla ja jumpassa Niket on parhaat.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s