Unettoman yö on pitkä.

Unettoman yö on pitkä ja siinä ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Koko ajan on tekemistä niin ettei oikeastaan haittaa, ettei saa unta. Eikun, eihän se nyt noin tainnut mennä… Unettoman yössä hyöritään ja pyöritään, eikä oikein keksi miten saisi ajan järkevästi kulumaan. Turhauttaa olla hereillä kun kaikki muut nukkuu. Telkkarista ei tuu mitään ja tietokonetta ei jaksa ottaa koko ajan esiin. Toinen vieressä voi sitäpaitsi herätä. Pitää kääntyä varoen ja hengittää kuin nukkuisi. Voisi kirjoittaa vaikka kuinka monta postausta valmiiksi, mutta kun ei jaksa. Väsyttää, mutta ei väsytä. Tyynyn asentoa voi tietenkin yrittää vaihtaa yhä useammin ja käydä vaikka välillä katsomassa ulkona kesäyötä. Sade näyttää kauniilta. Ulkona ei ole ketään ja tuntuu rauhoittavalta, että on niin synkkää ja sateista. Sitten voi taas palata takaisin sänkyyn. Hyörimään ja pyörimään. 

Kello kuudelta onkin sitten ihan hyvä nousta ylös ja ottaa vähän kahvia. Ei liikaa, koska silmissä tuntuu, että ne voisivat tippua ihan koska vain keskelle lattiaa ja naama siinä samassa. Kukaan ei koskaan ymmärrä kun yritän selittää näitä mun unettomuuden oireita. Naama tippuu päästä– olo ei oo vielä auennut kovin monelle. Vai tiedätkö sä miltä se tuntuu? Leipomossa työskentely aikoina muistan sen fiiliksen useinkin, kun tehtiin ympäripyöreetä päivää ja unet jäi vähiin. Tai siis niitä ei ollut ollenkaan, kun koko ajan oltiin töissä pyörittelemässä niitä himskatin kakkuja. Haha, kakut vilisi silmissä päivästä toiseen ihan unissakin saakka! Mutta joo se tuntuu siis siltä, kun kasvot olisivat aivan väsymyksestä kuivuneet kasaan ja silmät vuorokausia pitäneet itsensä väkisin hereillä. Ne tahtoisivat nukkumaan, mutta eivät pääse. Vaikea selittää. Väsymys on väsymystä, mutta sitten kun valvoo monta päivää putkeen se menee jo vähän överiksi. Yksikin pitkä päivä riittää. 

Haha, so true!
Haha, so true!

Tänä aamuna olisi ollut suunnitelmiakin liikunnan parissa Ainon kanssa, mutta koska uni jäi niin vähiin, on pakko jäädä kotiin. Onneksi sentään sataa, niin on vähän pimeämpää ja mahdollisesti saa unta paremmin nyt aamuaikaan. Sade rauhoittaa ja ikkunoihin ropiseva vesi tuntuu kivalta. Joku hyvä kirja vaan esiin ja eiköhän siinä pian nukahda. Näistä hetkistä huomaa sen miten tärkeää uni oikeasti onkaan. Ilman liikuntaa nimittäin pystyy elämään, samoin hieman huonolla ruokavaliolla. Ilman unta taas… no eihän siitä tulis mitään kun mieli menis ihan sekaisin! Siksipä yritänkin nyt palata unen pariin ja toivon herääväni taas uuteena ihmisenä. Ehkäpä se naamakin pysyy paremmin paikoilaan kun on nukkunut vähän ;)

Stressierkki kuittaa ja kiittää, ehkä tää oli taas hetkeen se yksi ja ainut uneton yö. Ensi viikolla suuntaan lomavarpaani nimitäin Barcelonaaan ja veikkaan, että siellä mun mieleni on täysin lomamoodilla ja kaikki sujuu paremmin kuin hyvin. Ihanaa päästä Epsanjaan syömään ja fiilistelemään Barcan kauniita katuja. <3

Mukavaa sadepäivää sinne just sulle! :)

9 thoughts on “Unettoman yö on pitkä.

  1. Tsemppiä Marissa! Ite huomaan aina just unesta, että koska on liikaa stressiä ja rasitusta elämässä, ja se on hirveetä kun joko a) ei saa illalla unta b) herää aamukolmelta pystymättä nukahtaa enää tai c) näkee koko yön painajaisia.

    Mutta blogistasi päätellen oot teräsmimmi ja ihan mahti tyyppi muutenkin, joten eiköhän yhet univaikeudet ja hankala vaihe elämässä vielä selätetä. :) Ihania kesäpäiviä ja -öitä!

    Tykkää

    1. Kyllä ne selätetään! Aivan varmasti. Kesäkin parhaimmillaan, joten eiköhän pitäis lopett turha stressi ja kattoa vaan kohti aurinkoa! Kiitos tsempistä, sitä aina tarvitaan :)

      Tykkää

  2. Hei mäkin käytän tota ”naama tippuu”-termii sillo kun oon väsyny. Mut en univäsymyksee vaan semmosen raskaan päivän väsymykseen kun töissä on fyysisesti ja henkisesti rääkätty henkihieverii, et oo ehtiny käyä syömässä tai ahminu vaan kävelles jotain naamaa ja mietit vaan et mitä seuraavaksi. Sit jossai vaihees tulee semmone olo et henkine selkäranka katkeaa ja sult loppuu semmoinen tietynlaine sinnikkyys tehä asioit, mut teet silti, yhä enemmän ja enemmän monotonisemmin ja sillo alkaa tuntuu et ”naama tippuu”. :D yöttömän yön jälkee mul tuntuu enemmän et naama olisi enemmänki jumis tai tosi kiree ja et hymyileminen muuttus vaikeeks tai semmoseks irvistykseks! :s

    Tykkää

    1. Noniin, hyvä että kyselin asiasta. Tuli siis ainakin selville, että sille termille on muitakin tarkoituksia. Kiitos tiedosta :D Hassua miten joku jossain muualla voi keksiä sanoa jotain yhtä hölmöä. hihi.

      Tykkää

  3. Parempia unia, Marissa! <3 Mutta mikä sadepäivä, täällä paistaa aurinko? :D Nauroin muuten ääneen tuolle avokadokuvalle, tuo on niiiin totta!

    Tykkää

    1. Niin ja siitä auringosta piti sitten tulla tänne leveilemään?!!! :D :D täällä on ollut koko päivä sateista ja kosteaa. ihan hyvää se tosin tekee, ei tuu nassu liian ruskeeks kun ei koko ajan paista aurinko ;)

      Tykkää

  4. Mä niin jaan noi unettomat yöt. Viime yönä kolmesta viiteen datailin kun ei uni maistunut ja aamulla kouluun ihanan freesinä ja kauniiden silmänalusten kanssa. Onneksi oli vika koulupäivä ;) naama ei oo kyllä vielä tippunut täällä, mikä sanonta, haha :D

    Mua ärsyttää välillä, kun osa ihmisistä ei ymmärrä, että jos ei nuku niin ei vaan jaksa… Usein jos sanon, että en jaksa lähteä jonnekin kun oon nukkunut huonosti niin kuulee kommentteja, että ”voi ei, kaikkihan meistä välillä nukkuu huonosti” tai ”kyllä sä nyt yhet huonot yöunet kestät” yms., mutta jos kärsii unettomuudesta muutamia öitä pidempään niin se vaan rupee vaikuttamaan jaksamiseen ja mielialaan. Onneksi ei ole unettomuus mua pahemmin kuitenkaan vaivannut viime aikoina. Toivottavasti Barcan kadut saa sutkin unohtamaan arkipäivän huolet. Tsemppiä! Kyllä suakin vielä pian taas nukuttaa :-)<3

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s