Miten muutin ruokailujani, kun liikkuminen väheni?

En tehnyt sitä tahallisesti, vaan niin vain kävi. Automaattisesti. Keho kun ei enää huutanut samalla tavalla nälkää ja katosi se kauhea ahtaminen siihen päivään kun tajusin, ettei voi liikkua. Ruokalautasen koko putosi puoleen, valehtelematta. Tätä asiaa on kysellyt tässä kevään aikana moni ja oonkin yrittänyt miettiä, että mitäs siinä oikein tapahtui kun liikkuminen lakkasi. Ei tehnyt enää mieli syödä joka välissä jotain proteiinia, eikä hillareitakaan tarvinnut enää tankata ihan vain että jaksaisi treenata. Liikkumisen takia kun pääosin syön leipää ja muita hiilareita, muuten en sitä koe tarvitsevani paljoakaan. En tiedä oliko pelkkä syy se, että keho kulutti vähemmän vai se, että tuli aika surullinen olo kun joutui jäädä paikoilleen. Myönnän, että kyllähän se vähän pisti alkuvaiheessa nimittäin masentamaan, kun joutui kestämään kipua ja särkyä ja tiesi ettei liikkumaan hetkeen pääse. Alkuun en tosin edes tajunnut kuinka pitkä homma tämä olisi. Liian positiivisena ajattelin, että kivut on poissa nopeasti kunhan vain itse teen asialle jotain. Tais siis olen tekemättä, koska lepo oli suurin ase ainakin alkuvaiheessa. Kipeää selkää ei voinut treenata, kun kaikki liike sattui. Tämän takia tulikin sitten maattua paljon paikoillaan. Lepoaika piteni ja piteni, eikä vieläkään ole päästy takaisin arkeen. Puoli vuotta mennyt ja yhä ja edelleen joudun himmailla tämän mun puolikuntoisen kehoni kanssa. Onneksi tähän on jo tottunut. Vähän liiankin hyvin. 

Jokaisella jolla loppuu liikkuminen herää varmasti aivan samoja ajatuksia mieleen kun mitä itselläni heräsi. Katoaako kaikki lihas viikossa? Miten saan kuntoni takaisin? Lihonko kauheasti? Olenko liikkunut ihan turhaan? Tuleeko musta kauhea syöppö? Ja mitäs kaikkea muuta olenkaan miettinyt…Ihan turhia asioita ja aivan liikaa! Kaikki epäilykset on olleet aivan turhia. Lihas on paikoillaan ja ruokaa tulee syötyä siihen tarpeeseen mitä keho pyytää. En ole lihonut mammutiksi, enkä varmasti tule niin tekemään. Kunto on kyllä karissut nopeasti laiskotellessa, mutta sen varmaan saa takaisin? Jos on mun kunnosta kyse, niin tuskin se on kauas jaksanut juosta ;)

IMG_7392 (1) IMG_7333 IMG_7356

Viime kuukausina olen päässyt liikkumaan jo vähän enemmän. Kulutus on siis kasvanut ja samalla ruokaa on syöty automaattisesti lisää. Tuossa yllä on sellainen iso annos, joka kaipaa kyllä seurakseen jo vähän liikuntaa. Ei paljoa, mutta paikoillaan makaamalla en saisi noin suurta annosta lihaa alas. Ja jos joku miettii, että eikös kaikki herkut ala huudella kaapeissa ja kaupan hyllyllä, kun pitää viettää aikaa leväten, niin niinhän ne tekee. Joinain päivinä onkin tullut herkuteltua vähän enemmän enkä ole antanut sen niin haitata. Treenatessa olisin varmasti ollut itselleni paljon tiukempi ruokavaliosta, mutta nyt kun on jo pitkään ollut puolikuntoinen, en vain jaksa välittää. Joku siinä liikkumattomuudessa sai mut heräämään ja asenne on muuttunut paljon rennommaksi aika monenkin asian suhteen. Ymmärsin esimerkiksi miten tärkeää on voida kävellä. Ihan perustaito, mutta ilman sitä olen pulassa. Kun jäin yksikin aamu makaamaan sänkyyn, kun ei vain päässyt ylös, olin melkein shokissa. Näinkö tässä nyt käy? Koska mä pääsen taas lenkille? Koska pääsen edes töihin? No kyllähän se kipu katosi sitten nopeasti tai ainakin lievittyi. Töissä on pystytty käymään ja asiassa on edetty parempaan suuntaan. Kuitenkin tämä tilanne on näyttänyt mulle ne ikävät puolet mitä tapahtuu kun keho ei enää toimi. Kävelytaito on kuulkaas aika iso asia. Sen menettäminen pistää aika hiljaiseksi tämänkin hölösuun. Ei enää niin haittaa, vaikka söisi pari munkkia liikaa tai vähän karkkia. Niiden tuomat kilot (tai grammat enemmänkin?) eivät enää niin merkitse samalla tapaa kuin se ajatus, ettei ehkä enää pääse liikkumaan. Jos muutama herkku siinä hetkessä helpottaa oloa, niin anti mennä vaan. 

Vappuna tuli tehtyä munkkeja, ravintolassa on syöty jälkkäriä ja muutenkin olen syönyt herkkuja välillä ihan vahingossa. Niiden syönti kuitenkin vaikuttaa siihen, että ruokaa en syö niin paljoa. Kun ei vaan jaksa eikä maistu. Keho sanoo ei. En tietenkään ole tyytyväinen siihen, että syön huonosti, mutta en vain jaksa välittää. Tiedän, että kun liikunta palaa kuvioihin normaalisti niin samalla tapaa ruokavaliokin palaa taas entiselleen. Tuskin tämä lyhyt aika tekee pahaa hyvinvoinnilleni ja jos pieni herkuttelu helpottaa oloa, niin siinähän herkuttelen. Jostain ne nautinnot pitää elämään saada. Jos ei liikunnasta, niin sitten ruokalautaselta.

Muistattehan kuitenkin sanan kohtuus niissä nautinnoissa? ;)

IMG_7337 IMG_7384 (1)

IMG_7379

Miten olen muuttanut ruokalujani ja mitä syön nykyään? Lihaa kasviksilla tai erilaisilla juustolla. Salaattia isolta lautaselta. Kalaa. Sushia. Ihan niitä tavallisia juttuja. Rahkaa on tullut syötyä paljon vähemmän, kun ylimääräisiä välipaloja ei enää tarvita. Pyrin pitämään proteiinia lautasella edelleen, ettei kaikki lihas katoaisi aivan hetkessä. Eikä se kai ole kadonnut mihinkään. Paino ei ainakaan ole pudonnut kuin ihan parilla kilolla, joten uskalla toivoa, että siellä ne muskelit ovat yhä tallessa. Ehkä jopa kesäksi saadaan yksi kadonnut sikspäkki esiin, kunhan päästään sitä taas ahkerammin treenaamaan ;)

Suurta muutosta en ole tehnyt, mutta annoskokoja olen hieman pienentänyt. Tottumuksesta varmaan alkuun olisi syönyt isojakin annoksia, mutta onneksi tajusin tehdä asialle jotain. Lautaselle laitoin heti vähemmän ruokaa ja välipalat jäivät pois. Ainakin pienenivät. Niin ja tottakai kaikenlaiset palautusjuomat ja muu treeninjälkeinen eväs katosi ruokavaliosta kokonaan, kun niitä ei tarvittu. Energian määrä ruokavaliossa siis ainakin puolittui, jos osaan arvioida oikein. Enkä sano tehneeni sitä tahallani, vaan keho teki sen mun puolestani. 

IMG_7367 IMG_6232 IMG_7311

Liikkumattomuus ei ainoastaan ole saanut mua ymmärtämään oman liikuntakyvyn tärkeyttä, vaan se on myös opettanut, että elämästä selviää myös vaikkei urheilekaan viikossa viittätoista tuntia. Ai oikeestikko voi muka liikkua vähemmän? Aikaisemmin kun tuli tehtyä joka päivä jotain ja koko ajan oli kiire treenamaan. Liikaa intoa päästä liikkumaan ja kalenteri täynnä merkintöjä mitä milloinkin piti tehdä. Eikä se välttämättä ole ollut huonokaan asia, koska olen nauttinut liikunnan tuomasta energiasta ja hyvästä olosta. Päivä alkaa aina hyvin pienellä aamulenkillä ja ilta on kiva lopettaa salitreeniin. Siltikin voin sanoa, että kyllä on ajatus muuttunut tässä ajan kanssa. Hyvin on selvitty parilla lenkillä viikossa ja muutamalla yrityksellä tehdä lihaskuntoa. Voimat on aikalailla kadonneet kokonaan Mihin menitte? ja melkein itkettää kun huomaa miten rapakunnossa on. :D Ehkä tästä kuitenkin selvitään. Yksi huono vuosi tuo varmasti taas seuraavasti vähän paremman. Kyllä mä vielä joku päivä juoksen maratonin ja teen ne pari leukaa joista haaveilen. Aikaa kyllä on. IMG_7357

Liikunta on suuri osa mun elämääni, enkä voisi kuvitella että ikuisesti jatkan näin. Tahdon kuitenkin levätä kunnolla ja odottaa, että selkä antaa luvan liikkua. Ruoka ei ole tullut ongelmaksi tämän ajan kanssa, eikä sen syöminen ole lisääntynyt vaikka tavallaan voisi kuvitella että sohvalla maatessa tekisi mieli herkutella koko ajan. Herkuttelenkin itseasiassa aika paljon ja esimerkiski kesofruttia tulee syötyä joka päivä. Muistatteko mikä kesofrutti edes on? :D Taidan huomenna näyttää teille mitä syön tällä hetkellä päivittäin ja mikä on oma lempparini välipaloissa. Tai mulle se on toiminut ruokanakin tällä hetkellä kun ei jaksa niin paljon syödä. Tiedän ettei ole hyvä tapa jättää ruokailuja väliin, mutta minkäs teet kun ei vain kaikki maistu kun ei liiku. Kesofrutti korvaakin vaikka kaikki päivän ruoat, jos sille päälle satun. Hahaa. Huomenna lisää siitä herkusta ;)

En ehkä osannut kertoa kovinkaan paljon vinkkejä siihen miten pitäisi muuttaa tapojaan kun lopettaa liikkumisen. Väitän kuitenkin, että keho tekee sen automaattisesti. Tottakai jos herää ihan kamalat halut syödä herkkuja koko ajan, kannattaa miettiä mitä se tekee ololle. Jos koko ajan syö vain sokeria, voi olo huonontua nopeastikin ja liikkumattomuus saa masentumaan. Kannattaakin pitää huolta siitä, että sitä ruokaakin tulee syötyä (itsekin yritän muistaa tämän) jolloinka keho ei enää kaipaa niitä makeita niin paljoa. Kunnon ruoka pitää kyllä mieliteot poissa, vaikka sitä ei aina uskoisi. 

Onko sinulla loppunut liikunta joskus nopeastikin ja huomasit syöväsi kuten ennenkin?Vai kävikö kuten minulla, että keho teki stopin liialle syömiselle automaattisesti? Olisi kiva kuulla kokemuksia siitä miten muille on käynyt. Olisin itse kuvitellut tosiaan, että ruokahalu lisääntyisi maatessa ja tulisi lihottua kamalasti. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, joten uskon että jollain muullakin on voinut käydä aivan samoin? :)

Mukavaa tiistaita ihmiset, muistakaa syödä hyvin! :)

 

10 vastausta artikkeliin “Miten muutin ruokailujani, kun liikkuminen väheni?

  1. Moi! Kommentoin nyt blogiasi ekaa kertaa, vaikka päivittäin sitä lueskelenkin! :)

    Voin vain niin tuntea tuskasi tuon selän kanssa.. Itselleni tuli 17-vuotiaana ei yhtä, ei kahta vaan KOLME välilevynpullistumaa samaan aikaan. Koko vasen puoli oli melkein kuin halvaantunut varpaita myöten.. kaikista suurin hermosärky oli takareidessä ja alaselässä, jossa pullistumat olivat. Muistan kuinka suihkussa käydessä VESI oli niin painavaa, että takareisi tuntui irtoavan kun sattui niin paljon. Nukkuessa minulla oli pelkkä lakana peittona, mutta sitäkään en voinut jalan päälle laittaa, kun se painoi hermoja. Puoli vuotta söin kolmesti päivässä Panacodia ja Burana 600:sta ja yöksi otin vielä lihastenrentouttajalääkettä. Ennen välilevynpullistumia olin käynyt vuoden salilla ja jumpissa todella ahkerasti, n. 2-3h päivässä (liiankin ahkerasti, iski ylikunto jossain vaiheessa..) joten kun tuon tahdin jälkeen tuli täysi stoppi, oli se pääkopalle paha isku. Minä myös lihosin. Ennen salille siirtymistä olin laihduttanut 14kg pelkällä aerobisella liikunnalla ja olin normaalipainoinen, mutta salilla käydessä paino nousi 5-7kg kun lihasta (ja läskiä) kertyi. Herkutteluja en todellakaan silloin jättänyt, varmaan vain lisäsin ja söin todella epäterveellisesti, vaikka liikuin niin paljon. Joten kun liikunta jäi kokonaan pois, nousi painokin, kun en tajunnut lopettaa herkuttelua ja valtavia annoskokoja.. olin myös niin masentunut kovien kipujen takia, että lohdutin itseäni herkuttelemalla. Lihominen myös ahdisti joten tein ainoan JÄRKEVÄN asian ja lohdutin taas itseäni syömällä.. :D Noidankehä.. Kun lopulta selkä alkoi paranemaan, tulehtui akillesjänne vääränlaisen kävelyasennon vuoksi, kun olin varonut selkää. Siinä meni sitten vielä 2-3kk.. tuommoisen löhöilyjakson jälkeen oli todella vaikeaa aloittaa liikunta uudelleen ja jos totta puhutaan, olen vasta nyt löytänyt saman liikunnan riemun kuin silloin 16-17 vuotiaana. Nyt olen 23v, kohta 24v..

    Todella hienoa siis sinulta, että olet siellä lenkillä yrittänyt käydä ja lihaskuntoa tehnyt. Kunhan selkäsi paranee, pääset aivan varmasti takaisin liikunnan pariin ja voit hyppiä ja heilua miten haluat! :)

    Varoituksena kuitenkin, että pullistumathan voivat uusiutua.. itse sain ainakin silloin todella ”lohduttavan” lausunnon lääkäriltä: ”Koska olet näin nuori ja sinulla nyt jo on kolme pullistumaa, ne varmasti tulevat uusiutumaan vähintään kerran ellei useamminkin elämäsi aikana.” Kiitos. Sitä uusiutumista odotellessa :D

    Mutta isosti tsemppiä sinulle, olet todella aurinkoinen ja valloittava persoona! Siulla ei ainakaan parantuminen asenteesta jää kiinni, tuolla positiivisuudella pötkitään kyllä pitkälle! :) Ihanaa kesän odotusta siulle!

    Tykkää

    1. Kiitos kun tulit kommentoimaan, on aika valaisevaa lukea teidän mietteitä tähän asiaan. Ja kuulla kokemuksia näin suurista kivuista, jotka itsellä on varmasti olleet paljon siedettävämpiä! Voi teitä. Tulee niin paha mieli kun kuulen minkälaista on saada osakseen noin monta vaivaa. :(

      Uudistumista pelkään tottakai ja siksi olen tehnyt päätöksen, että otan tosi rauhassa tämän kanssa. En aio palata salitreeniin kovilla painoilla, vaan teen oman kehon vastuksilla koko ajan. Heti jos tuntuu että yhtään rasittaa, lepään. Mieluummin olen nimittäin urheilematta, kun että joudun vuodelepoon. Siinä tulee hulluksi mieli todella nopeasti, eikä sitä jaksa kauaa. Voin siis vain kuvitella miten tuskaa sun kipujesi kanssa on ollut ja vielä noin monta diagnoosia. Huh.

      Kiitos tsempistä Elsa ja sitä samaa sulle! Toivotaan, ettei meille tule uusiutumisia ja osataan elää vaivan kanssa kärsivällisetsi ja ilman turhautumista.
      Kiitos kommentista ja ihanaa kesää <3

      Tykkää

  2. Todella hyvin kirjoitettu, pystyin samaistumaan moniin kohtiin tekstissäsi!

    Itse sain mortonin neuroomaan ( eli hermopinteen) riesakseni jalkaterään noin kolmisen vuotta sitten.

    Silloin kestävyysjuoksu oli asia jonka pistin työn jälkeen aina etusijalle. Ystävien tapaamiset ja muut vapaa-ajan menot suunnittelin aina niin että treenit tulisi hoidettua.

    Diagnoosin saatuani kuvittelin että olisin juoksu kunnossa 2 viikon kuluttua, kun todellisuudessa vaiva ei ole vieläkään lähtenyt pois. Silloin parin viikon tauko tuntui käsittämättömältä ja rypesin aikalailla itsesäälissä. Jos olisin silloin tiennyt että tästä tulee näin pitkä aikainen vaiva en usko että olisin osannut käsitellä asiaa.

    Koitin 2 viikon jälkeen juosta väkisin kivun kanssa, ja kuvittelin että kyllä se kohta helpottaa. Jossain vaiheessa kuitenkin älysin että juoksut on juostu nyt mun osalta, jos veinaan tosissani saada jalan parempaan kuntoon.

    Fysioterapiasta on tullut tuttu paikka kuntoutuksessa ja nykyään treenaan jalan ehdoilla. Onneksi löysin korvaavaksi lajiksi pyöräilyn, soudun ja melonnan.

    Tämän vaivan myötä uskon että olen kasvanut piirun verran kärsivällisemmäksi ja en katso asioita enään niin mustavalkoisesti. Vaikka entisen juoksu harrastukseni vuoksi en ole tällä hetkellä täysin kunnossa, olen tyytyväinen että sain nauttia kovaa treenaamisesta edes jonkin aikaan.

    Kiitos sulle hyvästä blogista, jatka samaan malliin kirjoittamista! uskon että moni saa paljon ajateltavaa :)

    Tykkää

    1. Kiitos Elina, että jaoit sun fiiliksiä! On ihan kauheaa lukea näitä teidän kokemuksia (samalla toki hyvä asia) kun niin moni on joutunut kärsimään ihan kamalat määrät. Heti tuntuu, että itse valitan ihan turhaan kun oon kuitenkin selvinnyt melko minimaalisissa lääkemäärillä ja välillä oon pystynyt jopa urheilemaan. Turhaanpa siis valitan, kävelläkkin kun voin.

      Lähetän täätlä sulle paljonpaljon tsemppiä parantumiseen! Kärsivällisyyttä tää todellakin kasvattaa ja on oppinut arvostamaan kehoa eri tavalla. Oppinut myös, että jatkossa riittää vähempi treeni, eikä sata tuntia kuussa :D

      Tsemppiä Elina!! <3

      Tykkää

  3. Voi tuttua juttua tämä :) Olen selkäniskahartia-kipujen vuoksi joutunut vähentämään liikuntaa rajusti ja JESTAS – minne ihmeeseen ruokahaluni on kadonnut?? Aamulla vetelen vielä puuroa hymyssä suin, mutta lounaan jälkeen ei tee mieli syödä ja iltaisin on kaikki hankalinta kun olen tottunut salin jälkeen vetämään kunnon aterian, mutta nyt kun liikunta on niin paljon kevyempää ja vähäisempää, ei masu vedä sellaista vaikka tottumuksesta sellaisia edelleen kokkailen :’D

    Tykkää

    1. Näin se näyttää monelle käyneen! Ihmeellistä miten nopeasti kroppa reagoi muutokseen vaikka aiemmin on tottunut lappamaan ruokaa koko ajan. Hassua!

      Tykkää

  4. Moikka! Panikoin itse pahasti, että lihoan, kun liikunta jäi pois ja syömissäni hermokipulääkkeissä on vielä sivuvaikutuksena painonnousu. Mutta toisin kävi. Mulla myös katosi ruokahalu pullistuman myötä. Kipu ja lääkkeet jotenkin vaikutti vielä lisää, että yksinkertaisesti ruoka vaan kuvottaa ajoittain. Painoa multa on tippunu 4kg. Lihakset on kyllä omastamielestäni lähteneet tehokkaasti lätkimaan. Jalka, johon hermikipu heijaatuu on myös jo nyt 6kk jälkeen hiukan kapeampi, jonka huomaa farkuista. Kohta toivottavasti pääsen aloittelemaan kevyttä lihaskuntojumppaa kotona :)

    Tykkää

    1. niin, tätä juuri tarkoitin! Samoja ajatuksia oli itsellä ja monilta olen kuullut samaa. Liekö siinä vähän lamaantuu vai kroppa tajuaa olevansa lomalla, mutta ruoka ei vaan maistu. Sullakaan ei välttämättä ole ne lihakset kadonneet, mutta voi tuntua siltä kun olo kevenee.

      Tsemppiä treeniin paluuseen, mäkin lähden tästä kokeilemaan jos pystyisi tehdä pitkän kävelylenkin! :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s