Maanantaina alkaa aina uusi ja parempi viikko!

Kiitos teille kaikille eiliseen kirjoitukseen tulleista tsemppiviesteistä ja kauniista sanoista! Saatoin ehkäpä lukea ne useaan kertaan ja monesti, ettei vaan jää yhtään sanaa välistä. Kiitos. Jo pelkästään kirjoittaminen aiheesta sai aikaan helpottuneemman olon ja se, että sain niin paljon hyviä sanoja ja tukea teiltä, teki olon vieläkin helpommaksi. Eihän asiat yhdessä yössä katoa tai muutu muuksi, mutta kyllä kai tarpeeksi toivomalla voi ainakin omalle asenteelle tapahtua jotain. Yön aikana tuntuu tulleen ainakin jonkinlaista hyvää energiaa taas kasaan ja on kohta aika lähteä töihin vähän paremalla mielin. Oikeastaan on aika hyväkin mieli ja uskon, että tiedän miten saan asioita muuttumaan.

Kävin eilen muutaman ihmisen kanssa pitkät keskustelut aiheesta ja kyllä sillä ystävien tuella vaan on iso osa asiaan. Yksin tästä elämästä ei taitaisi tulla mitään. Oppiipahan taas arvostamaan entistä enemmän niitä ihmisiä ympärillä jotka tukee ja auttaa, tietää keillä on suurin merkitys. Niin ja teitäkin siellä arvostan. On se ihmeellistä, että olen onnistunut mun jutuillani tuomaan teille itsestäni aidon kuvan ja kun kaipaan apua, saan sitä. Te tiedätte musta paljonkin asioita ja aina on ooon saanut tsemppiä asioihin jotka mietityttää. Mietinhän aika paljonkin. Yleensä vähän iloisempia asioita kuin nyt ja niistä onkin vähän kivempi kirjoitella. Ptikästä aikaa sitä vain heräsi tälläiseen tilanteeseen, kun alkaa voimat loppua ja hymy kadota. Siihen tarvitaan nimittäin jo vähän enemmän kuin yhden tytön ikävä lause tai jonkun paha teko. Tarvitaan vuoden työt ja pitkä kiusa. Kyllä jokainen ajan kanssa kaatuu vaikka olisi kuinka vahva. Tekin sen jo mulle totesitte. Eikä tosiaan saisi verrata omia ongelmiaan muiden ongelmiin. Eihän mikään ole koskaan tasapuolista ja yhtä vaikeaa tai yhtä helppoa. Ihmisestä se on kiinni ja miten asiat kokee. Eikai kukaan tosin loputtomiin kestä. Eikä pidäkään. 

Mutta hei. Uusi viikko ja uudet energiat! Kyllä se tästä taas lähtee. Tänään aletaan tehdä asian eteen jotain ja yritetään jos tilanteen saisi muuttumaan. Selkäkin näyttää vihreää valoa ja tänään voisi uskaltaa jopa mennä hölkälle. Siitä saisi ainakin uutta energiaa, koska mikäs muu parantaa mieltä parhaiten kun liikkuminen. Vaikka saihan sitä kyllä herkuttelustakin viikonlopun aikana. Hihii. Pehmistä on tullut tehtyä ahkerasti ja vaniljajäätelöboksit on tyhjennettynä roskiksessa. Mikä siinä muuten on, että jätski maistuu paaaljon paremmalta kun siitä pyörittää lautasella pehmistä? :D

IMG_7497 IMG_7481Ja mikäs se tämä on? Suvin lahja yllätti perjantaina. Hänellä oli ylimääräinen zumba video, jonka oli valmis lahjoittamaan ja minäpä sitten sain sen. Posti toi myös yllätyksenä suklaata ja tuollaisen ihanan viestin. Suvi ei tainnut tietää, että ihan yrittämättäänkin hän onnistui piristämään mun päivää paljonkin. Ihan vain parilla sanalla, jotka jollekkin voisivat olla mitättömiä, mutta mulle aika suuriakin. Kiitos. 

Ajatuksia sai muualle viikonlopun aikana herkuttelun lisäksi myös juhlimisella. Äitejä tuli juhlittua, niin omaa äitiä kuin mummiakin. Mummilla oli vielä äitienjuhlan päälle omat syntymäpäivät, joita mentiin juhlimaan ravintola Demoon. Ruoka oli hyvää ja seura siinä samassa. Perheen kanssa on hyvä olla, kun saa olla täysin oma itsensä. Oma ärsyttävä itseni, kuten varmasti siellä heti ajatellaan ;) 

IMG_7499 IMG_7539 IMG_7545Nyt kohti uutta viikkoa ja uusin energioin. kiitos vielä uudestaan kaikille tsempistä! Tiesin, että teihin voi aina luottaa ;)  

Energistä viikonalkua! <3

 

 

4 thoughts on “Maanantaina alkaa aina uusi ja parempi viikko!

  1. Vitsi, kun tuli itsellekin hyvä mieli, että onnistuin edes vähän parantamaan sun päivää! :) Toivottavasti tuo tilanne jättäisi sut pian rauhaan ja saisit keskittyä taas siihen normaaliin elämään ilman ylimääräisiä draamoja. Mukavaa viikkoa! <3

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s