Perjantain ja lauantain tehokkaimmat tunnit

Voihan kipparikalle sentään mikä olo! Jos ei tänään olisi tiedossa juhlintaa illalle, niin jäisin kyllä niin mielelläni ihan vain sängyn ja jääkaapin väliä laahustamaan. Lihakset on vihdoin päässeet rentoutumaan ja voisinpa väittää, että ei olisi paljon tehokkaamin voinut eilisen ja tämän päivän treenejä vetää. Vaikkakin eilinen ilta päättyi inhottavasti migreeniin, jota viimeksi on ollut noin kymmenen vuotta sitten. Ties mistä se iski ja miksi juuri eilen, mutta suunnitelmat menivät uusiksi. Salilla sain onneksi käytyä, mutta muut illan menot jäi vähäisiksi. Treffasin kavereiden sijaan sänkyä ja pimeää huonetta. Auts, kun se sattui. Onneksi en saanut tällä kertaa koko yön kestävää piinaa, jota muistan olleen usein vielä teininä. Se oli kamalaa se, enkä toivoisin niitä kipuja edes pahimmalle vihamiehelleni. Mutta nyt se on ohi ja olo on kiitollinen ja rento. Välillä pitää vähän saada shokkihoitoa, niin muistaa taas miten hyvä olo normaalitilassa onkaan. :)

 
Niin, eilen kiusasin salilla jalkoja. En ole tainnut koskaan jakaa tänne treenejäni salin puolelta, mutta tässäpä vähän omia toistoja ja sarjoja. Nimet saattavat olla hassuja, joten älkää ihmetelkö jos olen keksinyt jollekkin liikkelle ihan oman nimen :D

Perjantain jalkapäivä:

Lämmittely 10 min. crossarilla
Askelkyykkykävely 10 kg kahvakuulat kädessä 3×30 
Penkiltä lasku askelkyykyin 10 kilon kahvakuula niskassa 3×20 
Sumokyykky 24 kilon kahvakuulalla 4×20
Penkille hypyt ilman vauhtia tasajalkaa 3×10
Prässi 15×50 kg, 10×70 kgx 3, 15x 50 kg (Olisko se kelkka lisäksi tuohon vielä sen 30 kg?)
Mave suorin jaloin 40 kg 2×12, 50 kg 3×8
Vatsat 300 toistoa erilaisin painoin ja liikkein
Hoover 4x 1,5 min
 
Loppuun ylämäkikävelyä 15 minuuttia


Loppu rikki poikki halki revitty ja silti voi vähän hymyillä :)

Tämän jälkeen olin aivan loppu. Voi ei sitä tärinää jälleen kerran. Taisi kulua 2 tuntia, ehkä vähän alle. Yritin tehdä kovilla painoilla ja lisäsin treeniin tuon sumokyykyn, jota en ennen ole tehnyt. Kyykkyä kylläkin, mutta tällä kertaa kahvakuulan kanssa taiteillen. Siinäpä vasta kivulias kaveri, jonka kanssa ei leikitä mitään heikonmiehen jumppaa. Ottipa hyvin peppuun ja varsinkin tänään on tuntunut hyvin jälkipoltot. Huomenna onkin sitten se paras kipu tiedossa. Veikkaanpa, että kävely on tuskaa ja venyttelyjä voisi harkita pidempäänkin kuin sen muutaman minuutin verran. Saa nähdä siis mitä käy sunnuntain lenkkisuunnitelmien kanssa, vai onko niitä enää. Tuskinpa. Ei käy!

 
Niin, voi että mikä olo on nyt. Makaan väsyneenä sängyssä ja syynä ei ole pelkästään eilisen jalkatreeni, eikä myöskään illan migreeni. Syynä on aamun salilla käynti, jossa tein rintaa, hauista ja ojentajaa. Ylläripylläri, vatsakin sai muutaman toiston näytettäväksi. Tältä näytti tämän päivän reenailut:
 
30 minuuttia käppäilyä aamuauringossa ulkona (sali ei ollut auki, ja piti päästä liikkeelle:)
5 kilon painoilla lämmittelyä hauikseen, hartioihin ja muutenkin ylävartaloon.
 
Hauis:
Käsipainoilla 7 kg 3×12 (+ 8kg 1×8)
Mutkatanko 17,5 kg 3×12
Alatalja 20 kg 3×8 
+Laitteessa (nimeä en tiedä) 45 kg 3×8
 
Penkkipunnerrus:
20 kg 1×20
30 kg 2×10
35 kg 2×6
Vinopenkki käsipainot:
12 kg 3 x 12
14 kg 1 x 5
+penkkipunnerrus laitteessa 25 kg 3×20 
 
Ojentaja:
Pumppaus penkiltä alas 5 kg kiekko sylissä 3×15
Ojentajapunnerrus suorin jaloin 3×6
Ranskalainen punnerrus 17,5 3×10
Ranskalainen punnerrus alas 20 kg 3×12
Ylätalja 20 kg 3×12

Vatsat 100 toistoa
Hoover 3 min 
Running man 100 toistoa

Loppuun kävely ylämäkeen 10 minuuttia. 


Tältä se tyttö näyttää tällä hetkellä.
Ja kuvan idea oli?


Puolet treenistä on ohi! 

En tee kaikkia toistoja järjestyksessä niin miten ne tuossa ylhäällä lukee. Sekoitan toistoja ja teen välissä aina muitakin liikkeitä. Ensin saatan tehdä penkkipunnerrusta pari sarjaa ja siitä siirtyä ojentajaa treenaamaan. Tämän jälkeen taas jatkan penkin parissa ja niin edelleen. Hyörin siis kuin häkkyrä siellä ympyrää ja vaihdan liikesarjoja. Hyvän tuntuman sain tänään ylävartaloon ja tuntuu todella hyvin juuri hauiksissa. 

Kun treeni oli tehty, tulin kotiin syömään toisen aamiaiseni. Leipää, mustikkakeittoa ja raejuustoa. Lepäsin hetken ja lueskelin teidän blogejanne, joissa oli taas monta uutta kivaa kirjoitusta. Aika kului nopeasti ja pian olikin aika seuraavaan spurttiin. Energiaa oli nimittäin kerätty taas tarpeeksi talteen ja lähdin lyhyelle lenkille. Juoksin rauhakseen 42 minuuttia. Matkaa taisi tulla 6-7 kilometriä, en tarkemmin tiedä kun trackeri unohtui laittaa päälle tällä kertaa. On kuitenkin tullut ”muutamat” kerrat juostua nuo samat reitit, joten helppo arvioida millainen matka tuli tehtyä. Nyt on venytelty kunnolla ja syöty taas vähän lisää. Sattuu joka paikkaan ja tekisi mieli nukahtaa loppuillaksi. Sen verran on rentoutunut olo. Ei voi siis muuta sanoa, kun että tehokas treeni tuli tosiaan tehtyä ja eilisen tehotunnit kruunasi tämän päivän energinen aamunaloitus. Hyvä tyttö! ;)

Raejuusto, mustikkakeitto ja kaksi palaa ruissaria. 
Pullerokäsi. Luulee olevansa lihaksikas. Pyh. ;)

 

Nyt pitäisi alkaa valmistautua iltaa varten, nimittäin synttäreitä juhlimaan. Lahja vielä hakematta, mutta idea sentään on valmiina ja korttikin puoliksi valmis. Tyttöjeniltaa odotan innolla ja varmaan pitäisi myös lähteä baarin puolelle ottamaan muutama tanssiaskel. Sitä herkkua ei olekaan koettu hetkeen, ihanaa! Ei ole ollut oikeanlaista seuraa, eikä ole yksinkertaisesti himottanut lähteä mukaan rientoihin ilman kunnon syytä. Tänään intoa ja iloa siihen riittää, joten saattaapi käydä jopa niin, että otan yhden lonkeroisen baarissa ja annan kropan rentoutua raskaan viikon jälkeen. Diskopallot siis esiin vaan, täältä me tullaan! ;)
 
Ihanaa lauantai-iltaa ja huomenna jorinoidaan varmasti taas uusia juttuja lauantain kuulumisista!  Mitäs siellä on keksitty tehdä tänään? :) Oliskohan sunnuntaille ehkä jotain brunssijuttuja? :)
 
puspus <3
 
 

7 thoughts on “Perjantain ja lauantain tehokkaimmat tunnit

  1. Onpas sulla ollut tehokkaat kaksi päivää :) ja teidän sali näyttää kuvien perusteella aika viihtyisältä! Kivaa iltaa, nautihan tanssimisesta ja heittäydy villiksi ;D

    Tykkää

    1. Villiksi heittäydyttiin, ainakin hetkeksi. Tänään ollaankin oltu sitten ei niin villejä ;D On ihan kiva tuo sali, jolla käyn. Tervetuloa vaan sinne kokeilemaan, ensi kerralla kun vierailet espoossa ;)

      Tykkää

  2. On se ahkera! Ja kyllä tuo käsi jo vähän pullero on ;) Täällä ilta menee ihan rentoillessa, oon kyllä juhlinut varmaa jo koko vuoden edestä x) nauti illasta! <3

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s