Tänään.

Torstai on taas toivoa täynnä ja tarmokin on paikalla. Tai no ainakin usko on tällä hetkellä luja ja varmasti sen mukana mennäänkin tämä päivä. Heti aamusta hyvää energiaa, jolla ensin tehdään onnistunut työpäivä ja siitä sitten pirteänä salillle ja hikoilemaan. Edessä on aamiainen ja HeiaHeia, jota olen pitkästä aikaa alkanut päivittämään. Yritän tehdä sinne kaikki vanhatkin liikunnat niin pitkältä ajalta, kun on ylhäällä. Näkeepähän sitten kaiken koottuna yhteen ja voi seurailla, että miten ne tottumukset muuttuu vai muuttuuko ollenkaan. Varmasti nyt talven myötä tulee jotain tehtyä toisin, kun ei ulkoliikunta maistu enää samalla tavalla. Vielä ei ole kyllä tähän tullut laskukautta, nimittäin ihan samaan tahtiin tuolla ulkona tulee pompittua kun ennenkin,ainut ero on sateisina päivinä jolloin muutun yhtäkkiä sokeripalaksi, enkä aina pääse millään ulos. Sulaisin sinne. Sama innostuksen puutehan käy aina keskikesällä, kun ei voisi hiukkaakaan huvittaa pomppia jumppasalilla hikoilemassa, kun ulkonakin on lämmin ja kivat ilmat. Tulipa ainakin sitä taas tänä vuonna käytettyä hyväksi, että ulkona on kiva liikkua sitä enemmän mitä parempi ilman on. Hellekään ei saa minua pysymään sisällä, vaikka monelta olen tätäkin kuullut. Kesällä muistan jopa miettineeni usein, että pakko nyt vaan mennä ulos kun kohta on se pitkä aika on edessä, kun pitää nauttia liikkumisesta pääosin siellä sisällä. Todella pitkä. 

Katsokaan minun herkullista aamiaista.. Ihan paras yhdistelmä, raejuusto ja avokado! Nam.



Aamiainen katetettu…
Heiaheia.
Eilen oli hyvä treenipäivä; salilla painojen kanssa leikkimistä ja päälle vielä lenkkeilyä. Viimeisin oli varmaankin teille tosi yllättävä osuus, tulee juostua niin kauhean harvoin ;) Lähdin vasta iltamyöhään lenkkeilemään, kun teki mieli ensin lepäillä hetki omassa rauhassa. Työpäivien jälkeen tuntuu kyllä useinkin kaipaavan pienen hengähdystauon ja hetken lukiessa tai muuten vain seinää tuijottaessa. Nukahtaa ei oikeastaan tee mieli, kun ei väsytä päiväsaikaan, mutta pelkkä oleskelu ja rentoutuminen tekee tosi hyvää. Jalat kun on helposti väsyneet päivän urakasta ylhäällä. Samalla saa helposti luettua kaikki uudet päivitetyt blogit ja katsella omaakin tekstiä jo valmiiksi seuraavaa kertaa varten. Saattoi siinä mennä myös pieni välipala rahkalla ja myslillä massuun, jolla sitten täyteltiinkin energiavarastot kunnolla.

Eikä sitä lepoa tullutkaan ihan turhaan tehtyä, ainaan eilen. Jaksoin juosta vielä alkuillan salitreenien päällä yli tunnin lenkin, jonka hurautin ihan kivalla 10 kilometrin keskivauhdilla.  Kotona tein loppuun vielä punnerrukset , vatsoja ja muutaman minuutin hooverin viimeisillä voimillani. Voi sitä käsien tärinää viimeisellä minuutilla. Taas kerran kiitoksena oli loistava olo, joskin vetämätön, mutta niinhän se on illalla hyväkin olla. Sänkyyn rojahtaminen on silloin mahtavaa ja jalkojen kipu pistää hymyilemään. Mutta kyllähän te tiedätte sen euphorisen olon treenin jälkeen, joka on ihan parhautta.. :)

Piti lenkistä vielä sanoa, että rantatielle en tällä kertaa enää uskaltanut juosta, sillä siellä ei ole valoja ollenkaan valaisemassa. Matka olisi noin viisi kilometriä hiekkateitä pitkin, mutta jo viimeksi pisti mielikuvituksen temppuilemaan oikein kunnolla kun juoksin siellä pimeydessä ilman seuraa. Kummallisesti tuntui, että joka kulman takaa olisi ilmestynyt joku rosmo :D  Varmaan tulee taas ensi viikolla painotettua enemmän aamulenkkeihin, niin on edes hitusen valosampaa juosta. Eihän se aurinko tosiaan siihen aikaan vielä ole ylhäällä, kun aamuisin nousen ylös, mutta on siellä varmasti iltaa valoisampaa. Ei tarvitse varoa rosvojen hyökkäystä vaan voi keskittyä juoksemiseen ;)

Tänään illalla sitten salitreeni tiedossa ja varmasti jokin tunti päälle. Vielä en ole päättänyt mihin menen, sillä on aika monta vaihtoehtoa eri saleilla joissa käyn. Jääkaapissa odottaakin jo eilisillan herkkuruoka, jonka tein myöhään lenkiltä kotiin tullessa. Nopeaa ja hyvää. Ruusukaaleja ja sipulia paistoin pannulla, siihen lisäsin tonnikala purkin (vedessä) ja tomaattipyreetä. Tähän tietenkin vielä mausteita kauheat kasat päälle ja haudutusta pannulla. Namnam. Yleensä teen tähän ruokaan alle salaatin, johon laitan oman jogurtista tehdyn kastikkeen. Siihen päälle on sitten hyvä lisätä mausteinen tonnikalaseos, jossa on lisäkasviksia vielä mukana.  Olisipa jo ilta ja herkuttelun aika… ;)


Välipalaa kotona..


Ruusukaalia, sipua ja rypsiöljyä.

Kunnolla väriä pintaan.

Mausteet, tonnikala ja haudutusta.


Iltaa odotellessa töihin siis. Matkaeväätkin on tehty valmiiksi ja tänään otan jotain aivan muuta kun tonnikalaa mukaan. Lounaalle on mukana täytetty täysjyväleipä ja raejuustoa, iltapäiväkahville taas meinasin ottaa rahkan ja hedelmiä mukaan. Näillä eväillä kun mennään niin yleensä olen jo tosi nälkäinen kun pääsen kotiin töistä ja tuleekin syötyä ennen treeniä bussimatkalla jokin pieni eväs. Harvemmin jaksan odottaa kotiin saakka, kuten teilen jaksoin. Raejuusto ja baani toimi parhaiten ja ehtii laskeutua matkan aikana hyvin, kun menee se tunti sieltä töistä viiden maissa iltapäivästä kotiin. Tiedän, että monille on vaikeaa tuo syöminen matkalla ja tulee nälkäisenä helposti napattua jotain roskaruokaa matkaan tai vaikka karkkia, mutta väitänpä että kyllä sieltä kaupasta aina jotain terveellistä ja sopivaa löytyy matkaan, kun vaan avaa silmänsä. Kauppoja on joka kulmassa nykyään, niin ei ole siihenkään sanomista, ettei muka ollut ruokapaikkaa lähellä ;)

Miten te muut syötte töiden jälkeen ja ennen treeniä? Kuinka pitkä välin pitää olla ruoan laskeutumiseen  ja minkälaista energiaa tankkaatte ennen iltaa?

Evästystä.
Pientä kurkkukipua ja äänen käheyttä on ollut tänä aamuna ilmoilla, joten toivottavasti en ole tulossa kipeäksi. Näköjään on edessä tänään  pipo ja sormikas kauppareissu, että saan vähän lämpöä päälle lisää kun lähden ilta/aamulenkeille tuonne koleaan ilmaan. Sieltähän ne pöpöt helposti iskee, kun saa liikaa vetoa. Muistaisinkohan käydä ostoksilla töiden jälkeen?


Nyt vaatteet päälle ja eikun töihin! Normipäivä tiskin takana taas tiedossa ja mennään juttelemaan mummeleille ja papoille mukavia rahastoista ja säästämisestä. hihii. Wish me luck.

Ihanaa torstaita sinulle sinne ja toivottavasti on hyvä fiilis ja vauhtia matkassa!! =)

puspus <3




3 vastausta artikkeliin “Tänään.

  1. Vitsi noi siun ruokakuvat on aina niin nameja! :) Tonnikala on kyllä kätsy keksintö! Ei tarvitse kuin purkki avata ja siinä se; toimii kiireessäkin. Tosin sen eettisyyttä tulee aina aika ajoin mietittyä :/

    Tykkää

    1. Voi kiitos =) Mulla on samat ajatukset tonnikalasta ja meinasinkin ne tohon kirjottaa, etten oo vuosiin syöny tonnikalaa. Oon vaan saanu tietoa, että noissa purkkitonnikaloissa ei oo nimekskään oikeeta tonnikalaa, joten sillä yritän aatella etten tee eettisesti niin väärin;)

      Tykkää

  2. Syön yleensä pari tuntia ennen treenejä. Jos on jalkatreeni, niin 2,5h on ehkä sopiva aika jolloin ruoka ehtii laskeutua, enkä siis silloinkaan syö mitään raskasta. Mut joskus syön myös sitten tunti ennen salitreeniä maitorahkapurnukan, jolla jaksaa jo hyvin treenata ja ehtii ainakin laskeutua, oli mikä treeni tahansa edessä.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s